Varo tunteitasi!

2.5.2019

Varo tunteitasi!

Suomennettu hartaudesta: Beware of your emotions! (Charlyne Cares Devotion 2.5.2019)

Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.
Hepr 12:14-15

Mitä teet tunteidesi kanssa, kun ajattelet puolisoasi ja sitä elämää, jota hän elää juuri nyt? Menetkö pois tolaltasi, kun ajattelet puolisoasi ja sitä toista naista tai miestä? Tai ehkä sinun puolisollasi ei ole ollut toista henkilöä, mutta miten käsittelet tunteitasi, kun puolisosi ei tapaa lapsianne säännöllisesti tai peruuttaa lasten yökyläilyn? Muistan, kun Bob oli poissa ja oma mieleni teki ylitöitä, kun kuvitelin kaikkea, mitä Bob olisi tekemässä. Menin niin pois tolaltani ja tulin vihaiseksi ja sitten kateelliseksi. Mistä sinä olet vihainen juuri nyt?

Ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää… Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee… Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. 
Ef 4:24, 26, 29

Ihmiset kysyvät usein, miten hillitsin kieleni ja tunteeni. Olinko täydellinen? Tiedän heti, että he eivät ole kuulleet odotusaikani alkuvaiheista. Haluan kertoa yhden tapahtuman, joka tulee mieleeni aina äitien päivän aikoihin. Jos tiedät tämän tarinan, lue se uudelleen, jottet tee samanlaisia, typeriä, vääriä reaktioita aviomiehesi käyttäytymistä kohtaan.

Bobin vanhemmat asuivat meistä seuraavassa korttelissa. He pystyivät katsomaan keittiönsä ikkunasta ja näkemään lapsenlastensa leikkivän pihalla. Olin juuri alkanut rukoilemaan avioliiton eheytymisen puolesta kaksi kuukautta aiemmin. Sinä äitienpäivän viikonloppuna Bob ja se toinen nainen veivät lahjan Bobin äidille. Bob soitti minulle ja sanoi, että oli vanhempiensa luona käymässä ja pyysi lähettämään lapset sinne. Olin niin vihainen ja satutettu, että soitin hänelle takaisin ja uhkailin häntä. Kun he lähtivät, jahtasin heitä sitten omalla autollani ympäri Broward Countya ainakin kaksi tuntia ja yritin löytää heidät. Ole varuillasi – varo tunteitasi! Vihollinen rakastaa sitä, että saa ärsyttää meitä.

Kun palasin kotiin itsehillintäni menettämisen jälkeen, Herra toi mieleeni kaikki asiat, joita olin sanonut tai tehnyt sinä iltapäivänä. Tiesin, että olin tehnyt itsestäni typeryksen ja olin tehnyt ison virheen. Ensinnäkin satutin anoppiani hänen tärkeänä päivänä. Menetin tunteideni hallinnan ja terveen järkeni. Olisin saattanut joutua onnettomuuteen tai päätyä pidätetyksi. Olisin saattanut menettää lasteni huoltajuuden. Tiesin, että Herra oli todella suojellut minua ja se oli alku sille, että lähdin hengelliselle matkalle Herran kanssa. Minulla oli paljon anteeksipyydettävää. Tein parannusta Herralle ja pyysin Häntä antamaan minulle anteeksi ja antamaan minulle toisen mahdollisuuden. Siitä päivästä eteenpäin päätin elää Kristuksen kaltaista elämää olosuhteistani huolimatta.

Oletko sinä tehnyt jotakin, jonka toivoisit pystyväsi pyyhkimään pois menneisyydestäsi? Ymmärrän todella. Ensiksi sinun tulee tehdä parannus ja jutella kahden kesken Herran kanssa. Rukoile sitten päivittäin Jumalan viisautta, Hänen tietoaan, Hänen harkintakykyään ja Hänen ymmärrystään siihen, miten käsitellä ne monet asiat, joita eteesi tulee avioliitto-ongelmiesi tai avioeron takia. Haluan jakaa kaksi voimallista raamatunkohtaa, jotka auttavat sinua. Anna sanojen upota sydämesi sisimpään.

Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.
Ef 4:31-32

Tutki sydäntäsi tänä päivänä. Kuljetko nöyryydessä, oletko harkitsevainen kaikissa asioissa, osoitatko armoa, oletko rauhantekijä? Vai oletko poissa tolaltasi, vihainen, kateellinen ja haudot katkeraa kateellisuutta tilanteestasi?

Jumala tuntee sydämesi. Rukoilen, että tänä iltana puhuisit Herran kanssa, tunnustaisit kipusi, kamppailusi ja tunteesi. Anna Hänen koskettaa ja poistaa kaikki tuo saasta elämästäsi. Herra teki sen minulle ja Hän voi tehdä sen sinulle. Sinua saatetaan kyllä testata ja jotakin saattaa tapahtua yhtäkkiä ja tunteesi saattavat nousta pintaan, mutta kutsu Pyhää Henkeä tyynnyttämään henkesi, kun Hän antaa sinulle Hänen jumalallista viisauttaa, harkintakykyään ja opastustaan siihen, miten käsitellä jokainen ongelma.

Tiedän, että haluat pyrkiä kohti sovintoa ja avioliittosi eheytymistä. Uskon, että jos luet ja opsikelet Raamatusta Jaakobin kirjeen luvun 3, niin Pyhä Henki paljastaa sinulle, mitä sinun tulee tehdä kielellesi ja käytöksellesi.

Pyydä Herraa muuttamaan reagointiasi. Hän muuttaa sydämiä ja Hän haluaa aloittaa työnsä ensin sinussa!

Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.