Työn alla

15.10.2018

Työn alla

Suomennettu hartaudesta:
Under construction
Charlyne Cares Devotion 15.10.2018

Minusta tuntuu, että Herra puhuu tästä aiheesta minulle myös sen takia, että voisin rohkaista jotakuta toista.

Herra sanoo… “Tiedän, että asiat näyttävät pahalta juuri nyt, mutta älä pelkää äläkä ole peloissasi; asiat ovat vain Työn Alla.”

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: “Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.” Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat.”
Jes 35:3-5

Tie, jota pitkin kuljen tapaamaan isääni (joka muuten on ollut melkeinpä ainoa järkevä rohkaisija minulle tässä pitkässä odotuksessani), on nyt useamman kuukauden ollut isomman rakennustyön alla. En ole ihan varma, mitä tietyötä siellä tehdään, mutta mitä tahansa se onkaan, se on muuttanut tutun tien lähes tunnistamattomaksi! Eikö kuulosta samalta kuin meidän elämämme, avioliittomme ja puolisomme tällä hetkellä – tunnistamaton?

Tie, jotka pitkin ennen matkustin iloisesti ja vaivattomasti on nyt täynnä isoja kiviä, lohkareita, kuoppia, ja siellä on tonneittain irtosoraa. Vilkkuvat punaiset valot pakottavat minut pysähtymään, kun haluaisin mennä. Eikä unohdeta niitä kummallisiin paikkoihin laitettuja kylttejä ja kiertoteitä, jotka saavat asiat näyttämään vielä hämmentävämmiltä ja johdattavat minut kauemmas määränpäästäni. Niin on myös meidän odotuksessamme; yksi pitkä tie, joka on niin pahasti “Työn alla”, ettemme voi nähdä, mistä se alkaa tai mihin se loppuu.

Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.
2 Kor 4:18

Haluaisin sanoa sinulle tänään, että joo, asiat saattavat näyttää pahalta… Tarkoitan TOSI PAHALTA, ehkä jopa tunnistamattomilta. Herra kuitenkin rakentaa, korjaa, reitittää ja tekee mutkat suoriksi, jotta puolisomme voisivat löytää uuden esteettömän tien kotiin!

“Kulkekaa suoria polkuja”, jottei ontuva jalka menisi sijoiltaan vaan pikemminkin parantuisi.
Hepr 12:13

Ääni huutaa: — Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!
Jes 40:3

Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.
Jes 43:19

Mitä me teemme kulkiessamme tiellä, jolla on tietöitä…?

Hidastamme… liikkeitämme ja reaktioitamme.

Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan.
Jaak 1:19

Tähyilemme ja olemme varuillamme edessä olevista asioista…

“Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee.
Mark 13:33

Meidän tulee kiinnittää huomiota ja tarkkailla liikennemerkkejä, jotka on asetettu meitä varten.

“Minä opetan sinua”, sanoo Herra, “minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.”
Ps 32:8

Laske harkiten jalkasi polulle, niin olet varmalla pohjalla, missä ikinä kuljet. Älä poikkea oikealle äläkä vasemmalle, pidä askeleesi kaukana pahasta.
Sananl 4:26-27

Älkää pelätkö, rakkaat ystävät, sillä asiat ovat vain Työn Alla. Herramme ja Pelastajamme Jeesus Kristus johdattaa meitä ja opastaa meitä iankaikkisella tiellä. Avioliittomme korjataan ja rakennetaan uudelleen lujalle kalliolle Jeesuksessa Kristuksessa. Pysykää siis vakaina, järkähtämättöminä ja aina odottavaisina!

Iloiten ja odottaen kanssasi,
Pamela
Texas, USA
Rejoice Marriage Ministries

 

Kaikki raamatunkohdat ovat vuoden 1992 käännöksestä, ellei toisin mainittu.