Lauantain todistukset 4.3.2023

5.3.2023

Lauantain todistukset 4.3.2023

Suomennettu hartaudesta: Saturday testimonies (Charlyne Cares Devotion 4.3.2023)

Alla on muutama ote niistä todistuksista, joita olemme saaneet kuluneen viikon aikana. Jokainen todistus on jaettu tänne kirjoittajan suostumuksella. Todistusten tehtävänä ei ole kertoa sinulle, miten toimia omassa elämässäsi, vaan ne kertovat siitä, miten Jumala toimii, kun ihmiset rukoilevat! Onko sinulla todistus jaettavana rohkaisuksi toisille?
Jaa oma todistuksesi RMM:n sivuilla englanniksi tai kirjoita rukousseinälle suomeksi.

Herraa minä ylistän koko elämäni ajan, laulan Jumalalle niin kauan kuin elän. Olkoot mietteeni hänelle mieleen, että saan iloita Herrasta.
Ps 104:33-34

Vau! Monta kuukautta olen seisonut avioliittoni puolesta ja saan YHTÄKKIÄ juhlia Jumalan uskollisuutta. En ikinä kuvitellut sen olevan tällaista, edelleen haukon henkeäni! Olen niin kiitollinen tästä matkasta, jolle Jumala on minua johdattanut. Hän on näyttänyt, että HÄNEN tulee olla ensimmäisenä kaikessa. Tärkeintä on olla kuuliainen Hänen Sanalleen ja pysyä uskollisena Hänen liitolleen huolimatta siitä, kuinka intensiiviseksi kaikki käy. Tiedän, että taisteluni vasta alkaa. En ikinä lakkaa seisomasta avioliittomme puolesta. Olen edelleen osa tätä palvelutyötä ja seison yhteisymmärryksessä sen kanssa, mitä Jumala on aloittanut. Hänellä on kaikki valta. Hän on mahtava. Hän on aina hyvä! Tuhlaajat tulevat kyllä kotiin. Pysykää lujina. Aina ja ikuisesti. Jumala on kiireisempi näkymättömissä kuin siinä mitä voimme nähdä. Keskity Häneen ja vain Häneen… vuoret liikkuvat, kun Hän sanoo niin, eikä päivääkään aikaisemmin.
(Etelä-Afrikka)
Herra puhui minulle, että kääntäisin katseeni pois Bobin syntisestä elämäntyylistä ja antaisin sydämeni ja rikkinäisen avioliittoni Herralle! Huusin apua Herralta kaikissa olosuhteissani ja pyysin Herraa muuttamaan minua ja auttamaan minua kasvattamaan lapsiamme yksin, kun Bob asui toisella paikkakunnalla. Herra teki niin! Keskity Herraan! Hän ei ikinä hylkää sinua! -Charlyne

Menin uudelleen naimisiin ensimmäisen aviomieheni kanssa viime vuonna. Voisin melkein kirjoittaa kirjan viimeisimmistä vuosistani. Erosimme vuosikymmeniä sitten. Olemme molemmat kulkeneet todella pitkän matkan. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin, minulla on kaksi epäonnistunutta avioliittoa avioeromme jälkeen. Kun viimeisin aviomieheni lähti, rukoilin, että hän tulisi takaisin kuuliaisuudesta. Vain Jumala olisi voinut järjestää ne tapahtumat, jotka johtivat ensimmäisen aviomieheni ja minut takaisin yhteen. Se jo itsessään on ihmeellinen tarina. Puhuimme paljon puhelimessa, koska minä asuin eri osavaltiossa. Vahvistimme ensimmäisen avioliittomme ja jatkoimme tutustumista toisiimme. Vähän aikaa sitten juhlimme hääpäiväämme, joka olisi ollut 50-vuotishääpäivämme. Ei ole suurempaa iloa, rauhaa, ja onnea kuin se, miten Jumala tuo kaksi ihmistä takaisin yhteen vihkivalojen mukaan.
(Florida)

Hän vastasi heille: “Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” Ja hän jatkoi: “Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”
Matt 19:4-6

Haluan rohkaista kanssaodottajia, etteivät he ikinä luovuttaisi taistelemista avioliittonsa puolesta. Rohkaisin aina itseäni lukemalla muiden odottajien todistuksia RMM:ltä. Päätin todistaa siitä, mitä Jumala teki/tekee omassa perheessäni. Olen erossa aviomiehestäni, eikä meillä ole yhteydenpitoa. Samana päivänä kun laitoin todistuksen aviomiehestäni ja siitä, miten hän vahti lapsia, Jumala toimi. Päivä sen jälkeen, kun olin kirjoittanut todistuksen, lähetin miehelleni sähköpostia ja hän vastasi. Vaikka vastaus ei ollutkaan kovin mukava, tunsin kuitenkin Jumalan läsnäolon sydämessäni. Juuri samana päivänä heräsin ja sain raamatunkohdan Jesajan kirjasta luvusta 41, ettei minun pitäisi pelätä, Jumala olisi minun kanssani. Samaan aikaan serkkuni oli herännyt ja nähnyt unen, joka vahvisti voittoani. Kiitos todella paljon, RMM ja muut odottajat, Jumalalla on viimeinen sana.
(Etelä-Afrikka)

Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: “Älä pelkää, minä autan sinua.” Älä pelkää, Jaakob, sinä maan mato, sinä Israelin vähäinen väki! — Minä autan sinua, sanoo Herra, sinut lunastaa Israelin Pyhä.
Jes 41:13-14

Odottaminen ja avioliiton puolesta seisominen ovat melkoisia prosesseja. Aikaisemmin mietin ajankulua ja sitä, kuinka monta häävuosipäivää on mennyt, kuinka monta vuotta on kulunut, kuinka kauan siitä kun kaikki räjähti, kuinka kauan siitä, kun erosimme jne. Alussa puhuin ystävän kanssa, jonka avioliitto oli eheytynyt ja hänelle se oli pitkä prosessi. Se tyrmäsi minut! Miten minä selviäisin? Miten minä kestäisin? Miten voisin edes ajatella odottavani niin pitkään? On kulunut enemmän vuosia kuin hänellä, mutta en enää pidä kalenteria mielessäni. Jumala johdatti minut viimein paikkaan, jossa Hän on minun päivittäinen leipäni, ja “selviytyminen” ja “kestäminen” eivät enää kuulu sanastooni. Annoin kaiken Jumalalle, ja jatkan rukouksia aviomieheni ja hänen pelastuksensa puolesta, mutta raskas sydämeni on keventynyt. Jos uskon, että Jumala on antanut minulle lupauksia, sitten minun tulee kulkea niissä. Jumala on antanut minulle niin paljon näiden viimeisten muutamien vuosien aikana, kun odotan ilolla ja tiedän, että “Hän on voittanut taistelun” ja “se tulee olemaan niin paljon parempaa kuin osaan ikinä kuvitella”. Nuo lupaukset Hän antoi minulle alussa ja niissä pysyn.
(Massachusetts, USA)
Pidätkö katseesi ja sydämesi kiinni siinä, mitä Herra on puhunut sinulle? Rukoiletko monia Jumalan lupauksia puolisosi ja rakkaimpiesi nimillä? Raamatussa kehotetaan rukoilemaan hellittämättä. Rukoiletko päivittäin lyhyitä ja pidempiä rukouksia? -Charlyne

Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.
1 Tess 5:16-18

Saan niin paljon rohkaisua lukiessani viikottaisia todistuksia siitä, mitä Jumala tekee teidän elämissänne, perheissänne ja avioliitoissanne. Siinä on suuri lohdutus, että Jumala tekee työtään (2 Kor 1:3-7). Olen odottanut nyt monta vuotta ja seison edelleen avioliittoni puolesta Jumalan armosta, koska olen vakuuttunut, että lupausten antaja on uskollinen toteuttamaan sen, mitä Hän on sanonut. Jumalan oikealla ajoituksella saamme kaikki korjata satomme (Gal 6:9). Rakastan teitä kaikkia Kristuksessa. Jatkakaa seisomista.
(Uganda)

Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.
Gal 6:9

Saan kiittää Jumalaa siitä, että Hän on laittanut minut tähän seurakuntaan, jossa nyt olen. Olen käynyt siellä nyt useamman kuukauden ajan. Seurakunta on pieni, joten olen oppinut tuntemaan ihmisiä, mukaanlukien pastori ja hänen vaimonsa. Olen kertonut heille molemmille seisovani avioliittoni puolesta. Eilen pastori sanoi minulle, että Jumala oli puhutellut häntä avioliiton pysyvyydestä ja hänen täytyi tehdä parannus siitä, miten on vihkinyt avioliittoon pareja, jotka ovat menneet toisen tai kolmannen kerran naimisiin (ei Jumalan asettamaan liittoon). Hän sanoi, että ennen hän vihki avioliittoon ketä tahansa, muttei voi enää tehdä niin, koska Jumala puhui hänelle! Kaikista tämän kaupungin seurakunnista Jumala on laittanut minut juuri tänne. Herra on antanut pastorille ja hänen vaimolleen taakan rukoilla minun ja perheeni puolesta. En osaa oikein jakaa sen ilon syvyyttä, jota koen tästä! Mikä valtava siunaus “päätyä” tähän seurakuntaan. Annan Hänelle kaiken kunnian ja kiitoksen, sillä tiedän, että se oli Hänen tekojaan. Seurakunta, jolla on oikea asenne!
(Nebraska, USA)

Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”
Matt 16:18-19

Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries