Lauantain todistukset 19.1.2019

20.1.2019

Lauantain todistukset 19.1.2019

Suomennettu hartaudesta: Saturday testimonies (Charlyne Cares Devotion 19.1.2019)

Älkää säikähtäkö, älkää jääkö kauhun valtaan! Enkö ole jo aikoja sitten kertonut ja ilmoittanut näitä teille? Te olette minun todistajani: onko muuta Jumalaa, muuta turvakalliota kuin minä? Minä en toista tunne!
Jes 44:8

Kun Abram oli yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden ikäinen, Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: “Minä olen Jumala, Kaikkivaltias. Vaella koko sydämestäsi minun tahtoni mukaisesti, niin minä otan sinut liittoon kanssani ja teen suureksi sinun jälkeläistesi määrän. 1 Moos 17:1-2 Tämän lupauksen Jumala antoi minulle muutama vuosi sitten pian asumuseromme jälkeen. Hän näki suuremman suunnitelman kivuissani ja Hänellä oli suunnitelma. Hänelle kaikki kunnia. Avioliittomme eheytyi noin puolitoista vuotta sitten ja odotamme ensimmäistä lastamme. Emme ole niin nuoria kuin aikaisemmin, mutta Jumalalla oli silti suunnitelma ja Hän tekee edelleen asioita, jotka eivät ennen näyttäneet mahdollisilta. Herran odottaminen asumuseromme aikana oli todellakin sen arvoista. Hänen ajoituksensa on täydellinen ja olemme nyt varmasti parempia olemaan myös vanhempia. Jumalalle kunnia.
Kalifornia, USA

Olemme aviomieheni kanssa olleet eronneina useamman vuoden ja minä olen seisonut avioliittomme puolesta. Monia suuria asioita ja monia sydäntä särkeviä asioita on tapahtunut. Herra on kuitenkin ollut kanssani koko ajan, eikä Hän ole antanut minun luovuttaa. Jouluyönä makoilin sohvalla ja mietin, että voisin vain luovuttaa ja sitten nukahdin. Kun heräsin seuraavana aamuna, katsoin puhelintani ja huomasin viestin mieheltäni. Hän kiitti lahjasta. Hän sanoi, että se oli huomaavaisin lahja, jonka hän on ikinä saanut. Tämä ei ole mitenkään tyypillistä aviomieheltäni. Tiesin, että Herra vahvisti minulle tätä kautta, ettei minun pitäisi luovuttaa. Tänään minulla oli toinen heikko hetki. Käänsin telkkarin päälle ja siellä pastori saarnasi tuhlaajapojan kotiinpaluusta. Kiitos Jeesukselle siitä, että Hän aina rohkaisee minua. Rukoilkaa puolestani, minä rukoilen teidän kaikkien puolesta. Luuk 15:20-24.
Alabama, USA

Niin hän lähti isänsä luo. “Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ‘Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ‘Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.
Luuk 15:20-24

Hän on uskollinen! Olen seisonut avioliittoni puolesta jonkun aikaa ja joka vuosi uskoni on tullut vahvemmaksi ja vahvemmaksi. Kun aloitin tämän, ajattelin että tein tätä avioliittoni eheytymisen takia. Sinulla, Jumalani, oli suunnitelma! Aloin tehdä töitä itseni kanssa ja aloitin ihanan tien Herran kanssa. Hänen täytyy eheyttää minut ja tuoda minut takaisin Hänen luokseen ennen kuin Hän voi eheyttää avioliittoni. Aviomieheni muutti hiljattain uuteen kotiin toisen naisen kanssa, mutta heti kun se tapahtui, olemme vain tulleet läheisemmäksi. Todella outoa, mutta tiedän, että Jeesus kuulee rukoukseni. Olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja pidämme yhteyttä nyt päivittäin. Tänä iltana hän sanoi, että olisi valmis tulemaan takaisin seurakuntaan, ja että hän tuntee seuraukset, kun ei ole lähellä Jumalaa. Se on ollut tärkein rukousaiheeni. Jatkakaa rukoilua meidän kaikkien puolestamme ja kaikkien sairaiden avioliittojen puolesta ympäri maailmaa. Jumala on uskollinen, todellinen ja Vapauttaja! Ylistys Hänen pyhälle nimelleen!
Georgia, USA

Olen kiitollinen Jumalalle uudesta vuodesta. Joulu oli erityisen surullinen ja yksinäinen, sillä se oli toinen joulu ilman tuhlaajapuolisoani. Jätin kaikki hartaustekstit välistä joulun aikana, sillä en pystynyt samaistumaan niihin. Uuden vuoden aattona sain äkisti energiaa päästää irti avioliitostani ja mennä eteenpäin. Aloin etsimään Jumalaa ja Hänen ääntään, jotta saisin luvan päästää irti. Jumala puhui minulle varmasti, sillä ensimmäinen hartausteksti, jonka luin, oli ehdoton siinä, että Jumalan ääni ei ole ristiriidassa Hänen Sanansa kanssa. Se toi minut takaisin raiteille ja vaikkakin olin vielä allapäin, jatkoin rukoilua. Kiitos Herralle tämän päivän tekstistä Fill my cup, Lord! Se minun piti vain saada lukea. Jumala on käyttänyt Rejoice Marriage Ministries:ä vahvistamaan uskoani Häneen tämän vaikean jakson läpi sekä myös lujittanut uskoani siihen, että avioliitto on Hänen ideansa. Kiitän Jumalaa tänään uudistuneesta voimasta.
Kenia

Olin rukoillut ja paastonnut monia läpimurtoja joulukuussa, mutta pääasiassa sitä, että aviomieheni olisi paikalla kolmannen lapsemme syntymässä ja jäisi sairaalaan kanssamme. Hän sanoi, että haluaisi olla siellä, muttei vielä tiennyt varmaksi. Kiitos Jumalan, Hän oli siellä ja piteli kiinni kädestäni ja kannusti minua. Hän myös jäi niin pitkäksi aikaa kuin vain pystyi molempina iltoina ja suostui ottamaan muut lapsemme viikoksi perheensä luokse, jotta minulla olisi aikaa vauvan kanssa. Kun hän lähti lasten kanssa, sain tietää, että hänelle ja sille toiselle naiselle oli tullut ero! En nähnyt sitä edeltäkäsin, sillä he olivat olleet “niin onnellisia”. Kiitos Jumalalle! Olin valmis luovuttamaan ja olin jopa soittanut asianajajalle. Olin vain itkenyt Jumalalle ja aina sain vasaukseksi “pidä kiinni”, “odota vain”. Näen nyt, että vihollinen käytti näitä uhkakuvia ja tukijoukkojen puutetta siihen, että hän yritti saada minut epäonnistumaan siinä, mitä Jumala oli suunnitellut perheelleni. Odotan kärsivällisesti yhtäkkiä-hetkeäni. Jumalan ajoitus on aina täydellinen! Pitäkää kiinni! Jumala tekee töitä vuoresi kanssa, vaikket ehkä näekään sitä.
Kentucky, USA

Jumala on ihmeellinen. Monen vuoden hiljaisuuden, riitojen, avioeron ja oikeustaisteluiden jälkeen Jumala on eheyttänyt suhteeni mieheni perheenjäseniin. Aviomieheni antoi minulle kunnon halauksen joulupäivänä, vaikkei meillä ollut vuosiin ollut yhteydenpitoa tai mitään kosketustakaan. Pastorini antoi minulle sanan, että Jumala eheyttää ja älä luovuta, sillä aviomieheni tulee takaisin aiemmin kuin luulenkaan. Jumala antoi minulle myös raamatunkohdan Filemonin kirjeestä, jossa sanottiin, että vaikka olemme erossa hetken aikaa, niin saan pitää aviomieheni luonani ikuisesti. Tyttäremme tuli sanomaan minulle, että “Me olemme taas kohta neljästään”, tarkoittaen minua, miestäni, hänen veljeään ja häntä itseään. Annan Jumalalle kaiken kunnian. Uskon, että yhtäkkiä-hetkeni on täällä. Aamen.
Etelä-Afrikka

Ehkä hän sen vuoksi joutuikin sinusta hetkeksi eroon, että saisit pitää hänet luonasi ikuisesti, ei enää orjana vaan orjaa arvokkaampana, rakkaana veljenä.
Filem 1:15-16a

Kiitos Jumalalle! Hän on niin uskollinen. On mennyt useampi vuosi siitä, kun tuhlaajani lähti ja meille tuli avioero. Sen jälkeen rakkaani on vältellyt katsekontaktia ja puhumista ja kieltäytynyt olemasta lähistölläni. Olen seisonut lujana Jumalan Sanassa sekä rukoillut eheytymistä ja että rakkaani palaisi takaisin Jumalan ja avioliittomme luokse. Rukoilin Jumalalta tänä viime jouluna, että mieheni viettäisi jouluaterian yhdessä meidän kanssa perheenä. Jumala vastasi rukouksiini! Hän ei vain tullut iltapäivän aterialle, vaan hän jäi koko päiväksi, eikä lähtenyt ennen kuin illalla. Meillä kaikilla oli niin hauska päivä, eikä yhtään epämukavia hetkiä. Kiitän Jumalaa Hänen uskollisuudestaan! Mieheni jopa lähetti viestin “Hyvää uuttavuotta” minulle! Jatkakaa rukoilua tunnollisesti ja luottakaa siihen, että kaikki järjestyy Jumalan suunnitelman mukaan.
Kalifornia, USA

Kun aviomieheni sanoi, että meidän juttu on nyt ohi ja ettei hän enää rakasta minua, olin ihan rikki. Lapseni kärsivät. Turvauduimme Jumalaan. Mieheni oli kotona asuva tuhlaaja useamman vuoden. RMM oli minulle kuin mannaa taivaasta. Opin seisomaan avioliittoni puolesta, päästämään irti ja antamaan Jumalan toimia, ja opin pitämään suuni kiinni (zip the lips). Kamalin asia tapathui viime vuonna. Mieheni sanoi, että se toinen nainen oli raskaana. Mieheni perheenjäsenet olivat järkyttyneitä. Lapset ja minä itkimme ja rukoilimme. Yhtenä päivänä pyysin Jumalalta, että jos se ei olisi Hänen tahtoaan vastaan, niin Hän voisi antaa miehelleni Damaskoksen tien kokemuksen. Mielessäni asetin mieheni ja sen toisen naisen ristin juurelle. Sinä iltana mieheni ei tullut kotiin; seuraavana päivänä sain tietää, että naiselle oli tullut keskenmeno. Mieheni tuli kotiin sen jälkeen. Hän puhui meidän kanssamme ja pyysi, että voisimme aloittaa kaiken alusta. Hän sanoi, että Jumala puhui hänen sydämeensä. Kiitos Herralle!
Filippiinit

Herran ääni kaikuu vetten päällä. Kunnian Jumala jylisee, Herra jylisee suurten vetten päällä. Herran ääni on voimallinen, Herran ääni on mahtava.
Ps 29:3-4

Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.