Lauantain todistukset 15.9.2018

15.9.2018

Lauantain todistukset 15.9.2018

Suomennettu hartaudesta:
Saturday testimonies
Charlyne Cares Devotion 15.9.2018

Palvelustoimia tavan mukaan arvottaessa tuli hänen tehtäväkseen mennä Herran temppeliin toimittamaan suitsutusuhri. Kansanjoukko oli suitsuttamisen aikana ulkopuolella ja rukoili.
Luuk 1:9-10

Avioeromme tuli voimaan useampi kuukausi sitten. Sain varmistuksia monin eri tavoin, että Jumala eheyttäisi avioliittoni. Tuntui kuitenkin siltä, että se oli vain oma lihani, joka ajatteli niin. Ex-aviomieheni sydän oli todella kovettunut minua kohtaan. Mutta… Viimeisen parin päivän aikana hän on soitellut minulle ja olemme puhuneet puhelimessa! Päätimme, että etenemme pienin askelin ja katsomme, mihin tämä johtaa; kasvatamme luottamusta takaisin molemmin puolin, kasvatamme taas ystävyyttä ja kasvatamme taas rakkautta. Jumala toimii! Hän kyllä toimii! Ja kun Hän sanoo, että Hän tekee jotakin, luota siihen, että HÄN TEKEE!
Texas, USA

Niistä lupauksista, jotka Herra oli Israelille antanut, ei yksikään jäänyt täyttymättä. Kaikki lupaukset kävivät toteen.
Joos 21:45

Muutama vuosi sitten aviomieheni tuli kotiin töistään ulkomailta. Hän muuttui, oli ärtyisä, kiroili, katsoi vihaisesti ja käyttäytyi epämukavasti. Päätin lopettaa työni ollakseni hänen kanssaan ulkomailla. Hän palkkasi asianajajan ja otti avioeron. Hän vain ilmoitti minulle, kun sai avioeropaperit. RMM opetti ja tuki minua valtavasti uskossani ja Jumala piti minusta huolta kaikkien näiden kuukausien ajan ollessani yksin ja eristyksissä muslimimaassa, jossa oli vain vähän englantia puhuvia ihmisiä. Tulin takaisin USA:han ja jatkoin seisomista avioliittomme ja lastemme puolesta. Rukoilin, että Jumala toisi mieheni kotiin. Hän tuli kotiin kuukaudeksi ja hänen asenteensa oli hyvä. Rukoilimme anteeksiantoa ja että Jumala auttaisi häntä. Hänen täytyy vain pyytää. Joka aamu pyysin Jumalaa loistamaan minun kauttani, sanoistani, kosketuksestani ja läsnäolostani. Jumalan tarkoitus avioliitollemme ja perheellemme tapahtuu. Ilmoitin miehelleni, että jatkan odottamista.
Washington, USA

Kuka olisi uskonut, että myrskyn silmässä on tyyntä – siellä on. Jumala sanoi minulla viime vuonna, että avioliittoni tulisi olemaan OK; otin siis asiat omiin käsiini ja yritin pakottaa sitä. Me riitelimme, painoni tippui ja yritin päättää elämäni… Pikakelaus tähän hetkeen. Aviomieheni on lähtenyt kotoa ja haluaa erota. Avioliittomme näyttää olevan korjaamattomissa. Jumala on kuitenkin antanut minulle rauhan. Olen lakannut itkemästä. Kun tilanne pyörii mielessäni, Jumala korvaa ajatukset ylistysmusiikilla. Tässä rauhassa olen huomannut, että Hän kutsuu minua auttamaan muita. Kipuni kautta Hän käyttää minua kertomaan muille Hänen ihmeellisistä töistään, rauhasta, jonka Hän voi antaa, kun Hän tekee työtä puolisossa. Hän on asettanut sydämelleni halun kirjoittaa kirja tästä kaikesta. Olen jo aloittanut sen ja Hän on jo antanut minulle otsikon. Odotan innoissani loppuosaa, kun saan kirjoittaa viimeisen kappaleen eheytymisestä.
Massachusetts, USA

Jumala on niin uskollinen. Olen kuunnellut juttuja RMM:ltä ja eräältä toiselta sivustolta ja vihdoin tajusin… Olen kierellyt samaa vuorta jo kuukausia. Vihollinen haluaa tappaa, varastaa ja tuhota, mutta Jumala antaa meille yltäkylläisen elämän. Olen antanut sen toisen naisen ja puolisoni häiritä niitä tarkoituksia ja suunnitelmia, joita Jumalalla on minun elämälleni ja perheelleni. Jumala on puhunut tästä useamman kerran, mutten kuunnellut, enkä ollut valmis ottamaan sitä vastaan kipuni takia. Hän oli puhunut sydämeeni aikaisemmin tänä vuonna, että etsisin Häntä ensin. Eilen vihdoin tajusin ja olen niin kiitollinen Jumalalle. Vapautin puolisoni Jumalalle ja etsin todella ensin Jumalan valtakuntaa. Tiedän, että kun Jumalan tarkoitukset elämälleni täyttyvät, niin kaikki muutkin asiat – aviomieheni mukaanlukien – tulevat takaisin Hänen luokseen.
Havaiji, USA

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.
Matt 6:33

Olimme mieheni kanssa naimisissa pitkän aikaa. Hän muutti pois kauan aikaa sitten ja on sen jälkeen asunut entisen lukioaikaisen tyttöystävänsä kanssa. Poikani ja minä emme ole nähneet häntä moneen, moneen vuoteen ja menetimme häneen yhteyden kokonaan muutama vuosi sitten. Kun poikani oli vielä nuori, Jumala lähetti minulle oppaan, joka oli leskeksi jäänyt odottava puoliso. Hän vahvisti uskoni siitä, että Jumala ei ole vapauttanut minua avioliitostani. Sen sijaan Jumala kutsuu minua pysymään yksin vaikka koko loppuelämäni, jos se on tarpeellista, jos tuhlaajapuolisoni ei ikinä tule kotiin. Vapaudun vain, jos mieheni kuolee siellä erämaassa, niin kuin tuon lesken mies kuoli. Tilanteeni on itse asiassa antanut ihmeellisen todistuksen nuoremmille naisille, jotka harkitsevat avioeroa ei-raamatullisin perustein.
New York, USA

Olen seisonut avioliittoni puolesta muutaman vuoden. Labor Day -viikonloppuna lähdin kotoa kahden poikani kanssa. Oli paljon tappelua, perheväkivaltaa, eikä mikäänlaista luottamusta. Tunsin, että Pyhä Henki johdatti minut pois kotoa. Jumala puhui minulle ja sanoi, että tämä avioliitto hajoaa palasiksi, mutta usko Minuun ja katso, kun Minä eheytän särkyneen avioliittosi. Hän rakastaa minua ja perhettäni ja tiedän, että jos olen Hänen käsissään niin kaikki järjestyy. Rukoilen, että jokainen ottaisi aikaa kuunnellakseen Pyhää Henkeä. Älä pelkää. Hän tietää parhaiten. Jumala siunatkoon jokaista teistä! Mennään ja tehdään Taivaallinen Isämme ylpeäksi!
Kalifornia, USA

Aviomieheni meni uusiin naimisiin alle vuosi avioeromme jälkeen. Olen ollut todella huolissani laskujen maksamisesta, mutta annoin pelkoni Jumalalle. Pyysin Häntä parantamaan uramahdollisuuksiani, jotta voisin tienata enemmän. Hän yllätti minut armollaan ja siunauksillaan. Yrityksessämme selviteltiin palkkoja ja minun palkkani nousi noin 10%. Velkojen maksamista varhennettiin. Hain ja pääsin yliopistoon online maisterintutkintoa varten ja sain siihen täyden apurahan. Sain työtarjouksen ja tuloni ovat nousseet. Sain ostettua kaikki tarvikkeet, jotta voisin perustaa pienen yrityksen ja saisin kerättyä rahaa lasteni yliopisto-opiskeluja varten. JUMALA ON IHMEELLINEN; mahtava huolehtija. Hän välittää.
Nigeria

Ja Aabraham pani sen paikan nimeksi “Herra näkee”. Niinpä vielä tänä päivänä sanotaan: “Vuorella, missä Herra ilmestyy”.
1 Moos 22:14 (Raamattu 1933/38)

Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries

 

Kaikki raamatunkohdat ovat vuoden 1992 käännöksestä, ellei toisin mainittu.