Isän rakkaus

14.2.2019

Isän rakkaus

Suomennettu hartaudesta: A Father’s love (Charlyne Cares Devotion 14.2.2019)

Jeesus jatkoi: “Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ‘Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää.
Luuk 15:11-13

Oletko lukenut tuhlaajapojan tarinan Luukkaan evankeliumista luvusta 15 viime aikoina? Tänään haluan muistuttaa sinua isän rakkaudesta. Isän, joka oli valmis antamaan omalle pojalleen tämän osuuden perinnöistä, kun poika halusi lähteä pois kotoa. Poika kapinoi ja halusi vapauden lähteä elämään syntistä ja itsekästä elämäntyyliään. Isä antoi hänen mennä, ja jäi odottamaan ja rukoilemaan. Hän odotti, että Jumala toisi pojan takaisin kotiin.

Herra osoitti minulle tuon tarinan, kun aloin seisomaan avioliittoni puolesta. Hän kehotti minua rukoilemaan ja odottamaan niin kuin tuo tuhlaajapojan isä. Herra sanoi minulle, että minun tulisi rakastaa aviomiestäni pyyteettömästi. Jaoimme Bobin kanssa omaisuutemme ja Bob tuhlasi rahansa “villiin elämään”, niin kuin hän itse sanoisi, vaikka hän oli kristitty. Saatana viekoitteli Bobia ja Bob lankesi Saatanan ansaan. Samalla tavalla saattoi käydä myös sinun aviomiehellesi tai vaimollesi.

Tänä ystävänpäivänä haluan sinun jatkavan paastoamista ja rukoilemista. Tiedän, että aviomiehesi tai vaimosi on ajatellut sinua monet kerrat tällä viikolla. Liity kanssani rukoilemaan ahkerasti aviomiesten, vaimojen ja lasten puolesta, jotka ovat jättäneet kotinsa ja elävät synnissä tai kapinoivat Jumalan käskyjä vastaan. Rukoile, että heidän hengelliset silmänsä ja korvansa avautuisivat, ja että he tottelisivat Jumalaa, joka puhuu heidän sysämiinsä. Rukoile, että he näkisivät pakotien ja saisivat rohkeuden ja voiman totella ja jättää se toinen mies tai nainen. Muista, Jumala puhuu kyllä syntisille.

Mitä rakkautta isällä olikaan tuhlaajapoikaansa kohtaan. Hän ei aikonut lopettaa tuhlaajapoikansa kotiinpaluun odottamista. Millaista rakkautta kaikilla aviomiehillä ja vaimoilla onkaan, kun he päättävät kulkea kapeaa tietä ja seurata Herraansa Jeesusta Kristusta ja rukoilla, että Herra etsisi heidän kadoksissa olevan, sokean ja eksyneen puolisonsa. Mitä rakkautta ja sitoutumista nämä rakkaat aviomiehet ja vaimot (odottavat puolisot) osoittavatkaan. He ovat valmiita rakastamaan puolisoaan pyyteettömästi niin kauan, että aviomies tai vaimo tulee järkiinsä!

Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ‘Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.
Luuk 15:17-20

Minä rukoilen kaikkien erämaassa olevien puolisoiden puolesta, että heidän hengelliset silmänsä ja korvansa avautuisivat tämän viikon aikana, kun Pyhä Henki on puhunut heille koko viime viikon ajan. Rukoillaan, että Pyhän Hengen ääni olisi voimakkaampi kuin viime viikolla ja Hän sanoisi: “Lopeta synnintekeminen ja tee parannus. Sinun pitää jättää tämä syntinen elämäntyyli nyt. Mene kotiin odottavan puolisosi ja perheesi luokse heti. Minä olen sinun kanssasi koko ajan.”

Poika sanoi hänelle: ‘Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ‘Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.
Luuk 15:21-24

Rukoilen, että pyydät Herraasi antamaan sinulle pyyteetöntä rakkautta ja myötätuntoa puolisoasi kohtaan, niin kuin tuhlaajapojan isällä oli rakasta poikaansa kohtaan. Isä odotti näkevänsä rakkaansa kaukaisuudessa, miten hän tulisi pitkää tietä takaisin kotiin, rikkinäisenä ja rakkauden nälkäisenä. Isä katseli ulos ikkunasta, odotteli, uskoi ja odotti perheen eheytymisen ihmettä Taivaalliselta Isältään.

Uskotko ja odotatko sinä päivittäin, että Herra toisi sinulle avioliiton eheytymisen ihmeen? Ole valmis!

Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.

Hyvää ystävänpäivää kaikille! 🙂
– Raisa & Mikko –