Huuda avuksi Herraa

23.2.2019

Huuda avuksi Herraa

Suomennettu hartaudesta: Cry out to the Lord (Standing Firm Men’s Devotional 16.2.2019)

“Pysy lujana – hartausteksti miehille” on rohkaiseva teksti erityisesti miehille, jotka rukoilevat avioliittonsa eheytymisen puolesta.

Olen kokenut monia koetuksia elämässäni… Henkilökohtaisia terveysongelmia, vanhempieni heikkenevä terveys ja lopulta kuolema, rakkaiden ystävien ja työtovereiden kuolemat, sekä puolison kuolema. Ne olivat vastoinkäymisten, surun ja murheen aikoja. Mitään näistä kokemuksista ei voi kuitenkaan verrata siihen epätoivoon ja sydänkipuun, jota tunsin avioliittoni ja perheeni hajoamisessa. Ystävät ja sukulaiset, jotka eivät olleet ikinä kokeneet avioeroa, eivät voineet ymmärtää kokemaani kipua. Tunsin itseni yksinäiseksi maailmassa, eikä kukaan ymmärtänyt tunteitani. Mihin minä kääntyisin täydellisessä epätoivossani ja toivottomuudessani?

Pelasta minut, Jumala! Vesi on noussut kaulaani saakka. Olen vajonnut pohjattomaan liejuun, jalkani ei tavoita lujaa maata. Olen joutunut vetten syvyyksiin, pyörre tempaa minut mukaansa. Minä olen väsynyt huutamaan, kurkkuni on käheä. Silmäni hämärtyivät, kun odotin sinua, Jumala… Minä rukoilen sinua, Herra. Kunpa tämä hetki olisi otollinen. Jumala, vastaa minulle! Onhan hyvyytesi suuri ja apusi varma. Pelasta minut, etten vajoaisi liejuun, pelasta minut vihollisteni käsistä ja vetten syvyyksistä. Älä anna pyörteen temmata minua mukaansa, syvyyden nielaista minua, älä anna kuilun sulkeutua pääni päällä.
Ps 69:1-3, 13-15

Tähän pisteeseen asti elämässäni en ollut ikinä rukoillut Jumalaa sillä sydämen intohimolla, jolla rukoilin avioliittoni hajotessa. Olin oppinut ulkoa rukouksia lapsena, mutta ne eivät kuvastaneet tunteideni paloa. Ensimmäistä kertaa elämässäni huusin avuksi Jumalaa tuntien ajan, tuoden esille syvää haavoittuvuuttani, syyllisyyttä ja epätoivoa, jota tunsin. Tutkin tarkasti Sanaa, etsin toivon ja rohkaisun sanoja, jotka auttaisivat minua jokaisen päivän läpi. Jumala kohtasi minut siellä missä olin, lohdutti pelkojani, vahvisti minua, puhui kipeään sydämeeni. Jumala antoi minulle toivoa mysrkyn keskellä ja ilmaisi Hänen rakkauttaan ja huolenpitoaan minua kohtaan tavalla, jota en ollut ennen elämässäni kokenut.

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.
Ps 34:18

Lyhyessä ajassa opin, etten voinut jakaa tunteitani kenellekään muulle kuin Jumalalle. Ystävät ja sukulaiset olivat nopeita antamaan neuvoja siihen, mitä minun pitäisi tehdä, ja kaikki neuvot olivat päinvastaisia kirkon ja Pyhien kirjoitusten opetuksiin. Olin päättänyt kulkea totellen Jumalan käskyjä, huolimatta siitä mitä vaimoni päätti tehdä. Uskoni vahvistui tässä koetuksessa ja johdatti minut entistä syvempään suhteeseen Jumalan kanssa. Missä maalliset ystävät puuttuivat, Jumala vastasi tarpeisiini rohkaisulla, toivolla ja parantamisella.

Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.
Ps 121:1-2

Mistä sinä etsit apua? Kyseletkö ystäviltä ja sukulaisilta, mikä tie sinun pitäisi ottaa avioliitossasi? Vai käännytkö avioliiton Luojan puoleen, Kaikkivaltiaan Jumalan, joka antaa viisautta ja voimaa taistella sitä vihollista vastaan, joka on vallannut kotisi?

Olitko mukana kuulemassa Jumalan neuvonpitoa, sieltäkö olet siepannut viisauden? 
Job 15:8

Jumalan viisaus on suurempaa kuin mikään maallinen viisaus. Ei väliä, kuinka hyvää-tarkoittavia neuvoja ystävät tai sukulaiset antavat, ne neuvot kalpenevat Jumalan viisauden rinnalla. Maallinen viisaus on hetkellistä ja muuttuvaa niin kuin vuodenajat. Jumalan viisaus on muuttumatonta ja ylittää kaiken ajan ja tilan. Etsi Jumalaa koko sydämestäsi, kuuntele Häntä ja kulje totellen Hänen käskyjään.

Älköön vain kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas. Tämän maailman viisaus on näet Jumalan silmissä hulluutta. Onhan kirjoitettu: — Hän vangitsee viisaat heidän omaan viekkauteensa.
1 Kor 3:18-19

Minua on kutsuttu hulluksi, kun seison avioliittoni puolesta. Kristityt ystäväni sanoivat, että puolisoni käyttää minua, kun vastaan hänen väheksyviin huomautuksiinsa ja tekoihinsa pyyteettömällä rakkaudella ja kunnioituksella.

Minua käytettiin; Jumala käytti minua olemaan Kristuksena rakkaudettomalle puolisolleni. Niin monet ihmiset eivät ymmärrä, mitä tarkoittaa olla kristitty. Niin kuin Kristus tarjosi anteeksiantoa vainoojilleen, niin mekin. Meidät on kutsuttu rakastamaan hellittämättä, saaden voiman Pyhältä Hengeltä, rakastamaan niin kuin Kristus rakasti. Rakkaus on uhraus. Rakkaus sattuu. Kristus osoitti Hänen rakkauttaan meitä kohtaan kuolemalla ristillä meidän syntiemme anteeksiannoksi. Meidät on kutsuttu olemaan Kristuksena vaimollemme. Syleile ristiäsi ja ota vastaan voittosi Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.

Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle… Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla.
Ef 5:1-2, 25-26

Liitän rukoukseni teidän rukouksiinne kotienne ja avioliittojenne parantumiseksi. Etsi Jumalaa voiman lähteenä tämän koetuksen aikana, pyri miellyttämään Häntä tottelemalla Hänen käskyjään. Jumala on uskollinen ja vastaa kaikkiin tarpeisiisi.

Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi. Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat Herraan.
Ps 40:1-3

Jumala siunatkoon sinua, uskollinen Jumalan mies.
Dennis Wingfield

Rejoice Marriage Ministries

Lue lisää miehille suunnattuja Pysy lujana -hartaustekstejä TÄÄLTÄ