Suomennettu hartaudesta: Help my unbelief! (Charlyne Cares For Kids 15.2.2019)

Kun huolet painavat mieltäni, saan sinulta lohdun ja ilon.
Ps 94:19

Megan nousi paikaltaan sohvalta ja napsautti television kiinni. Hän vihasi kaikilla kanavilla pyörivää “ystävänpäivän viikkoa”. Niitä imeliä tarinoita, joissa hyvikset aina voittavat ja eletään onnellisena elämänsä loppuun asti. “Niin ei kyllä tapahdu MINUN elämässäni”, hän ajatteli. Megan asteli keittiöön hakemaan välipalaa. Sivusilmällä hän näki äidin istuvan isän nojatuolilla olohuoneessa, lamppu valaisi lämpimästi hänen kasvojaan ja Raamattu oli avoinna hänen sylissään. Megan muisti ne kerrat, kun molemmat hänen vanhempansa olivat istuneet siellä vierekkäin ja he olivat lukeneet yhdessä joka ilta. Megan oli usein liittynyt heidän seuraansa, kun he juttelivat siitä, miten hyvä, laupias ja rakastava Herra oli ja kuinka Hän aina halusi parasta lapsilleen.

Silloin kun isä oli lähtenyt pois, Megan oli itse istunut isän tuolissa äidin vieressä ja kuunnellut lupauksia, joita äiti luki Raamatusta. Äiti puhui siitä, miten isä oli sokaistunut ja eksynyt, eikä isä pystynyt näkemään ulospääsyä juuri nyt. Hän kertoi Meganille, miten tärkeää oli rukoilla vihollista vastaan, joka oli ottanut isän vangikseen, ja rukoilla, että Herra avaisi isän mielen ja sydämen. Äiti oli puhunut siitä, miten paljon Herra rakastaa perheitä ja kuinka Hän haluaa ylläpitää avioliittoja. Megan uskoi, että Herra voisi tehdä mitä tahansa ja ettei mikään olisi Hänelle mahdotonta. Iloisesti Megan liittyi äitinsä seuraan rukoilemaan joka ilta.

Jonkun ajan kuluttua alkoi kuitenkin olla niin paljon asioita ja niin paljon erilaisia olosuhteita, ettei Megan ollut enää varma, uskoiko hän siihen, että isä tulisi enää takaisin kotiin. Hän kyllä uskoi edelleen Jumalaan ja siihen, että Herra pystyisi mahdottomaan, mutta Meganin sydämessä oli jatkuva epäilys siitä, että ehkä juuri tämä asia olisi liian iso pala Jumalalle.

Oi Herra, Jumalani! Suurella voimallasi ja väkevällä kädelläsi sinä olet luonut taivaan ja maan. Mikään ei ole sinulle mahdotonta! 
Jer 32:17

Megan huuhteli maitolasinsa lavuaarissa ja laittoi sen astianpesukoneeseen. Hän seisoi siinä pitkän aikaa. Hän halusi liittyä äidin seuraan, mutta hän ei halunnut uskoa. Hän tiesi, että jos hän ei uskoisi, ei toivoisi, ei rukoilisi, niin silloin hän ei ikinä pettyisi. Megan muisteli keskustelua parhaan ystävänsä kanssa samalla viikolla, kun he olivat olleet odottamassa kyytiä kotiin nuorisoryhmän jälkeen. Opetuksessa oltiin puhuttu uskosta ja kuinka jopa pieni määrä uskoa voisi siirtää vuoria.

Jeesus vastasi: “Totisesti: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan te voisitte sanoa tälle vuorellekin: ‘Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen’, ja niin tapahtuisi. Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte.”
Matt 21:21-22

Megan oli tunnustanut ystävälleen, että hän oli kadottanut uskonsa siihen, että Jumala pystyisi mahdottomaan hänen perhetilanteessaan. Hänen ystävänsä oli vastannut hänelle kertomalla tarinan Markuksen evankeliumista luvusta 9, jossa isällä oli pahan hengen riivaama poika. Isä oli tullut hakemaan opetuslapsilta apua, mutta tuloksetta. Lopulta hänen piti tulla Jeesuksen luokse ja hän rukoili “Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit.”

Megan muisti Jeesuksen vastauksen. “Jos voit?” vastasi Jeesus. “Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: “Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Mark 9:22-23

Nuo sanat kiertelivät Meganin mielessä, kunnes ne lopulta päätyivät hänen sydämeensä. Megan kuiskasi “Herra, auta minua epäuskossani” ja hän asteli olohuoneeseen äidin seuraksi. Kun Megan pääsi sohvapöydän kohdalle hakemaan omaa Raamattuaan, äidin käsi kosketti hänen kättään ja Meganin sydän avautui hieman lisää.

Juuri silloin ovikello soi ja Megan mietti, kuka voisi olla ovella tähän aikaan illasta. Hän kurkisti ulos etuikkunasta ja näki kukkalähetysauton. Megan aukaisi oven ja siellä seisoi mies, jolla oli kaksi pientä kimppua valkoisia ruusuja, Meganin ja äidin lemppareita. Mies ojensi kimput Meganille ja sanoi “Hyvää ystävänpäivää”. Megan ja äiti avasivat innoissaan pienet kortit, jotka tulivat kimppujen mukana. Megan luki “Anna anteeksi. Isä.” Äidin kortissa luki “Jutellaan.” Megan ja äiti hymyilivät ja Megan tiesi, että Jumala auttoi häntä hänen epäuskossaan. “Luulen, että joillakin tarinoilla ON onnellinen loppu”, hän ajatteli mielessään, “jos me vain uskomme.”

Jeesus vastasi: “Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.”
Luuk 18:27 

Kim
Nebraska, USA
Rejoice Marriage Ministries

Lue lisää lapsille tarkoitettuja hartaustekstejä TÄÄLTÄ