En saa mistään maallista tukea odotuksessani ja olen uupunut. Paineet kasautuvat joka puolelta ja tuntuu siltä, että olen epäonnistunut Herran tottelemisessa.

Kuinka vaikeaa onkaan tuntea itsensä niin yksinäiseksi, minä tiedän! Et kuitenkaan ole yksin. Herramme ja Pelastajamme kulkee kanssasi, mutta sen lisäksi kanssasi on tuhansia muita odottavia puolisoita ympäri maailmaa, jotka kulkevat ja uskovat kanssasi. Vihollinen tähtäilee tulisia nuoliaan ja sinusta tuntuu toivottomalta torjua niitä. Kun minulle käy niin, käännyn aina Efesolaiskirjeen 6:10-18 puoleen. Rukoilen Jumalan taisteluvarustusta itseni ja perheeni ylle.

Toinen raamatunkohta, joka auttaa minua, on 2. Kuninkaiden kirjasta 6:16-17:
“Älä pelkää”, Elisa vastasi, “meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä.” Hän rukoili Herraa ja sanoi: “Herra, avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi.” Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, että vuori Elisan ympärillä oli tulisia hevosia ja vaunuja täynnään. 

Kuvittelen, miten Jumala avaa puolisoni silmät ja hän näkee vuoren täynnä tulisia hevosia ja vaunuja, jotka Hän on asettanut perheeni ympärille. Joulunaika on aina vaikeaa aikaa odottaville puolisoille. Televisio, mainokset, tienvarsimainokset, näyteikkunat – kaikissa näkyy onnellisia perheitä juhlimassa yhdessä ja meistä tuntuu siltä, että olemme aivan yksin. Tähän aikaan meidän tulee mennä entistä lähemmäs Pelastajaamme. Ongelmiemme sydämessä Hän osoittaa oman sydämensä meille. Rukoilen Jumalan lohdutusta sinulle. Rukoilen, että tuntisit Hänen rakastavien käsiensä syleilevän sinua ylhäältä päin ja että käpertyisit Hänen syliinsä ja antaisit Hänen ottaa pois kipusi.

Paimenen lailla hän kaitsee sitä, omin käsin hän kokoaa sen yhteen. Karitsoita hän kantaa sylissään, emolampaita hän ohjailee eteenpäin.
Jes 40:11

Comment on this FAQ