Suomennettu hartaudesta: The prodigal’s brother (Charlyne Cares Devotion 22.1.2018)

Vierailijan kirjoituksen on kirjoittanut joku odottava puoliso. Alla olevat näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä kuvasta Rejoice Marriage Ministries:n tai Steinkampien näkemyksiä.

Kun mietit tuhlaajapojan tarinaa, mitä kuvittelet mielessäsi? Kun kerrot itsellesi tulevaisuuden tarinaa  aviomiehesi tai vaimosi kotiinpaluusta, mihin kuvittelet itsesi? Kuka sinä olet tuhlaajapojan tarinassa?

Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ‘Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ‘Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan.
Luuk 15:20-22

Tajusin, että ihan viime aikoihin asti olen nähnyt itseni juoksemassa tielle aviomiestäni vastaan (vihki)sormus tiukasti kädessäni ja parhaat vaatteet (ehkä smokki tässä versiossa) lepattaen perässä. Mielikuva siitä, että katselisin tielle joka päivä, sopi minuun täydellisesti. En malta odottaa, että mieheni tulisi takaisin, joten mielikuva siitä, että valppaasti odottaisin koko ajan hänen tuloaan kuulosti järkevältä minulle.

Kun odotukseni on jatkunut (paljon pidempään kuin mitä toivoin), Jumala on tehnyt kovasti töitä sydämessäni. Hän on auttanut minua ymmärtämään, että yksi avioliitto-ongelmistamme oli se, että luulin roolini olevan auttaa aviomiestäni välttämään tuskaa ja epäonnistumista. Olen suojellut häntä parhaimpien kykyjeni mukaan hänen omien päätöstensä seurauksilta. Leikin Jumalaa.

Luulin, että olin jo muuttunut pois siitä Jumalan leikkimisestä tai ainakin tullut paremmaksi huomaamaan, jos tekisin niin. Sitten tajusin jotakin. Tuhlaajapojan tarina, jota olen itselleni kertonut, on taas yksi asia, jossa leikin Jumalaa. En ole isä siinä tarinassa. Olen se vanhempi poika.

Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi. Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: ‘Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.’
Luuk 15:28:30

Älä ymmärrä minua väärin. Minä kyllä odotan ja olen innoissani siitä, että aviomieheni tulisi kotiin. Samaan aikaan en voi kuitenkaan valehdella itselleni niistä ristiriitaisista tunteista, joita minulla on hänen kotiinpaluustaan. Jumalan armo on sekä ihmeellistä että kamalaa. Kuinka usein olenkaan tuntenut itseni sellaiseksi kuin tuo tarinan vanhempi veli. “Katso minua, isä. Minä olen vielä täällä. Näetkö, miten hyvin minä tottelen sinua? Pyydän, siunaa minua, ja rankaise aviomiestäni. Tai älä ehkä rankaise häntä, mutta tee hänen olonsa tosi epämukavaksi.”

Jokin osa minussa ei välitä siitä, miten Jumala antaa täydellisesti anteeksi. Armo, joka ilmaiseksi toivottaa syntiset kotiin ja järjestää heille juhlat, tuntuu hieman halvalta minulle.

Ja siinä minä leikin taas Jumalaa. En ole isä, meidän Isämme on tuo isä. Minä olen parhaimpina päivinäni rakastava vanhempi veli. Huonoimpina päivinä olen katkera ja vihainen ja kamppailen anteeksiantamisen kanssa. Ei ole minun tehtäväni tehdä itsestäni Hänen kaltaistaan. Siinä leikin taas Jumalaa. Hän opettaa minua rakastamaan ja antamaan anteeksi. Hän opettaa minulle Hänen armoaan. Kotona pysyminen ja odottaminen ei takaa kasvua, vertauksen loppu tekee sen selväksi. Vanhempi veli ei ymmärrä isäänsä yhtään sen paremmin kuin nuorempi veli silloin, kun hän oli vielä kotona.

Nuoremman veljen kotiinpaluu osoittaa meille, miten ymmärtää Isää. Kun me epäonnistumme (ja niin me kaikki teemme) ja nöyrästi käännymme Hänen puoleensa epäonnistumisemme kanssa, silloin muutos voi alkaa. Vanhempi veli oli niin keskittynyt siihen, mitä hän teki oikein, ettei hän voinut tuoda omaa epäonnistumistaan Isälleen. Sinä teet oikein; seisot perheesi puolesta. Onko siitä tullut identiteettisi? Teetkö oikein, mutta et huomioi sitä muutosta, jota Hän tarjoaa sinulle?

Vanhemmalla veljellä oli mahdollisuus saada isä kokonaan itselleen ja tulla enemmän hänen kaltaisekseen. Minulla on sama mahdollisuus. Voin lopettaa leikkimästä Jumalaa ja tulla enemmän Hänen kaltaisekseen.

Niin hän sanoi hänelle: ‘Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun. Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.’
Luuk 15:31-32

En halua olla katkera ja vihainen vanhempi veli. Haluan olla sellainen vanhempi veli, joka juoksee tielle Isän kanssa, henki salpautuneena siitä ilosta, että rakkaani oli kadoksissa ja on nyt löytynyt. Vain Hän voi tehdä niin minulle. En malta odottaa, kuinka Hän sen tekee.

Kari
Michigan, USA
Rejoice Marriage Ministries