Rukoilu puolisosi elämässä olevan toisen henkilön puolesta

14.11.2019

Rukoilu puolisosi elämässä olevan toisen henkilön puolesta

Suomennettu hartaudesta: Praying for the other person in your spouse’s life (Charlyne Cares Devotion 13.11.2019)

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan. Elia oli samanlainen ihminen kuin me. Hän rukoili hellittämättä, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta kolmeen ja puoleen vuoteen. Ja kun hän taas rukoili, taivas antoi sateen ja maa tuotti jälleen hedelmää. Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin, niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit.
Jaak 5:16-20

Meille tulee sähköpostia ja kirjeitä, joissa sanotaan “Rukoilkaa, että se toinen henkilö puolisoni elämässä lähtisi pois. Rukoilkaa, että hän menisi takaisin oman puolisonsa luokse, tai että hän löytäisi itselleen Jumalan täydellisen puolison, joka ei ole minun puolisoni.”

Rukoiletko sinä sen toisen henkilön pelastuksen puolesta päivittäin? Rukoile, että se toinen henkilö menisi takaisin oman puolisonsa luokse, jos hänellä on sellainen. Aika usein toinen henkilö on itsekin juuri keskellä avioeroprosessia. Voit rukoilla hänen avioliittonsa eheytymisen puolesta, ja että hänen omasta aviomiehestään ja vaimostaan tulisi myös odottava puoliso.

Sinä olet hengellisessä taistelussa. Joka päivä sinun täytyy laittaa yllesi Jumalan taisteluvarustus ja opetella ulkoa jakeet Efesolaiskirjeestä 6:10-18. Hengelliset aseet ovat elintärkeitä sinulle ja perheellesi. Rukoile suojamuuria itsesi, puolisosi, perheesi, taloutesi, terveytesi, työpaikkasi sekä Jumalan suunnitelmien ja tarkoituksien ympärille. Rukoile Jeesuksen veren suojaa jokaiselle rakkaallesi päivittäin.

Aviomieheni oli kutsuttu palvelutehtäväänsä, mutta silti hän teki kaikkea, minkä tiesi olevan väärää ja pahaa. Odotukseni alussa Herra paljasti minulle yhden raamatunkohdan siitä, että Bob oli joutunut paholaisen vangiksi. Sen takia Ef 6:12 on niin tärkeä muistaa ja opetella:

Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 
Ef 6:12

…niin että hän lempeästi ojentaa vastustelevia. Ehkäpä Jumala antaa heidän mielensä muuttua, niin että he tulevat tuntemaan totuuden ja selviävät Paholaisen ansasta, johon tämä on heidät vanginnut pakottaakseen heidät tahtoonsa.
2 Tim 2:25-26

Puolisosi ei ehkä ole uskossa, tai hän on uskovainen, joka on langennut synnin ansaan (Gal 5:19-21). Rukoile, että hän tekisi parannuksen Herran Jeesuksen Kristuksen puoleen. Puolisosi tarvitsee sydämensiirron, aivan niin kuin Pyhän Hengen voima on koskettanut, puhdistanut ja muuttanut sinunkin sydämesi.

Herra, poista aviorikoksen, uskottomuuden, vihan, valehtelun, perversion, huoruuden, viettelyksen, eksytyksen, masennuksen ja ahdistuksen henget, tottelemattomuus, ylpeys, sekä siteet ja riippuvuudet alkoholiin, huumeisiin tai lääkkeisiin. Herra, poista kaikki kapinalliset henget ja kuoleman henki kaikkien tuhlaajien sydämestä. Tätä rukoilen Jeesuksen nimessä. Aamen.

Pyydä Herraa paljastamaan sinulle kaikki muut mahdolliset synnit, jotka saattavat kontrolloida puolisoasi. Sinun tulee rukoilla, että puolisosi sydän muuttuisi. Älä ikinä unohda, kuinka Saulista tuli Paavali, kun hän oli Damaskoksen tiellä.

Herra, anna puolisolleni uusi sydän ja hänen sisimpäänsä uusi henki. Kiitos, että otat hänen kivisydämensä pois ja annat tilalle elävän sydämen. Mikään ei ole Sinulle mahdotonta. Tätä rukoilen Jeesuksen nimessä. Aamen.

“Minä otan teidät vieraiden kansojen keskeltä, minä kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.
Hes 36:24-27

Oletko lukenut Sananlaskuista luvut 5, 6 ja 7 viime aikoina? Rukoile joitakin jakeita näistä voimallisista luvuista lupauksena puolisollesi. Rukoile sen toisen henkilön puolesta. Rukoile, että hän laittaisi uskonsa Jeesukseen Kristukseen ja palaisi takaisin siihen avioliittoon, josta on ehkä lähtenyt. Jeesus Kristus kuoli ristillä kaikkien syntisen puolesta, ja siihen kuuluvat myös sinun rakas puolisosi ja se toinen henkilö.

Herra sanoi minulle: “Sinun tulee vielä rakastaa naista, jolla nyt on rakastaja ja joka rikkoo avion. Samoin minä, Herra, rakastan israelilaisia, vaikka he kääntyvät muiden jumalien puoleen ja rakastavat rypälekakkuja, joita tuovat uhrilahjoiksi.”
Hoos 3:1

Minä parannan heidät heidän uskottomuudestaan. Minä rakastan heitä omasta tahdostani, vihani on väistynyt heistä pois.
Hoos 14:4

Jumala tekee muutostyötään, joten älä luovuta.

Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.