Pysy lujana

24.3.2022

Pysy lujana

Suomennettu hartaudesta: Stand strong (Charlyne Cares Devotion 24.3.2022)

Tämän päivän tekstin on kirjoittanut Lori Steinkamp Lassen. Hän on meidän ainoa tyttömme ja hän on ollut naimisissa miehensä Scottin kanssa 24 vuotta. Lori on neljän lapsen äiti ja on tehnyt töitä RMM:llä monta vuotta. Annetaan hänen kirjoituksensa syventää hengellistä matkaasi Herran kanssa. -Charlyne

Kolme tapaa seisoa vihollisen hyökkäyksiä vastaan

Olemme aviomieheni kanssa vapaaehtoisia seurakuntamme nuorisotyössä. Yhtenä iltana nuorisopastori puhui oppilaille houkutusten kestämisestä ja siitä, miten seisoa uskomansa asian puolesta.

Ajattelin heti niitä, jotka seisovat avioliiton eheytymisen puolesta. Yksi suurimmista houkutuksista, jonka avioliiton puolesta seisova kohtaa, on luovuttaminen. Kuulemme jatkuvasti ihmisistä, jotka kyseenalaistavat seisomistaan ja suunnittelevat heittävänsä avioliittonsa menemään.

Matteuksen evankeliumin luvun 4 alussa paholainen houkutteli Jeesusta.

Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: “Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.”Mutta Jeesus vastasi: “On kirjoitettu: ‘Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'” Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: “Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ‘Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
Matt 4:1-6

Vihollinen tulee houkuttelemaan meitä. Meidän täytyy varmistaa, että olemme valmistautuneita seisomaan hyökkäyksiä vastaan. Meillä on suuri esikuva, joka vastusti noita houkutuksia, nähdessämme miten Jeesus pystyi vastustamaan vihollista.

1.Valmistaudu – Jeesus oli paastonnut 40 päivää ja 40 yötä (Matt 4:2). Hän valmisteli itseään hengellisesti. Itse hämmästelen aina olympialaisia. Luuletko, että olympiaurheilijat vain heräsivät yhtenä päivänä ja päättivät kilpailla sillä tasolla? Ei! He valmistautuivat. Miten me voimme hengellisesti valmistautua kestämään vihollista, on rukoilemalla, viettämällä aikaa Sanassa, ja paastoamalla. Yritätkö seisoa eheytymisen puolesta ilman valmistautumista? Se on päivittäinen tehtävä. Sinun tulee oppia tuntemaan Jeesus henkilökohtaisesti. Ymmärrä Hänen sydäntään, valmistaudu taisteluusi ja valmistaudu menestyvään suhteeseen Jeesuksen kanssa.

2. Käytä aseitasi – Meillä on pääsy mahtavaan aseeseen ja se ase on Jumalan Sana (Matt 4:4). Raamattumme sisältävät Jumalan Sanaa! Sinun ei tarvitse kysellä ystäviesi mielipiteitä avioliitostasi. Mitä Jumalan Sana sanoo? Se on ainoa vastaus, josta sinun tulee välittää.

Efesolaiskirjeessä 6:10 meitä kehotetaan pukemaan yllemme Jumalan taisteluvarustus, jotta voisimme pitää puoliamme paholaista vastaan.

Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.
Ef 6:10-12

3. Nöyrry – Jumala ei ole hylännyt sinua. Lue nämä sanat uudestaan ja sisäistä ne oikeasti. Hän näkee sinun kipusi. Hän tietää tuskasi. Hän on sinun kanssasi.

Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.
1 Piet 5:6-7

Hän pitää SINUSTA huolen!

Neljän lapsen äitinä kuulen jatkuvasti “Jos oikeasti pystyt siihen, niin näytä se minulle!”. Paholainen käytti melkein näitä samoja sanoja Jeesukselle. Hän halusi Jeesuksen muuttavan kivet leiviksi ja hän halusi Jeesuksen heittäytyvän alas vuorelta. Hän yritti saada Jeesuksen todistamaan, että Hän todella pystyisi niihin voimatekoihin, joista ihmiset Häntä ylistivät. Meidän ei tarvitse pistää Jeesusta koetukselle (Matt 4:7). Lopeta pyytämästä, että Hän todistaisi itsensä uudelleen ja uudelleen. Hän todisti itsensä ristillä, kun Hän kuoli syntiemme puolesta ja nousi kuolleista!

Haluan, että otat palan paperia ja teet listan. Tiedän, että puolisosi teot (ja ehkä omat tekosi tai reaktiosi) ovat satuttaneet monia ihmisiä. Sinulla on edessäsi päätös.

Luovutanko avioliittoni suhteen ja menen eteenpäin?

VAI

Seisonko eheytymisen puolesta ja otan Jumalan Sanan avioliitosta oppaakseni, ja rukoilen, että kodissani tapahtuu parantumista?

Haluan, että listaat tuolle paperinpalalle kaikkien niiden ihmisten nimet, joihin vaikuttaisi se, että sinä lakkaat seisomasta eheytymisen puolesta? Kuka sinua katselee? Keneen avioero sattuu? Keneen se vaikuttaa, jos perheesi hajoaa?

Kun katsot sitä listaa, niin tiedä, että voit PYSYÄ LUJANA Jeesuksen Kristuksen voimalla! Noilla ihmisillä on väliä.

Ole valmiina vihollisen hyökkäyksiin ja muistuta häntä siitä, että hänet on jo voitettu!

Siunauksin,
Lori Steinkamp Lassen
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.

Lue lisää Lorin tekstejä TÄÄLTÄ