Pitäisikö minun soittaa puolisolleni?

20.5.2020

Pitäisikö minun soittaa puolisolleni?

Suomennettu hartaudesta: Should I contact my spouse?
(Charlyne Cares Devotion 19.5.2020)

Tämän päivän kirjoitus on Bobilta, joka oli tuhlaaja, joka palasi takaisin kotiin. Menimme uudelleen naimisiin ja olimme naimisissa vielä 23 vuotta ennen kuin Herra otti hänet Taivaan kotiin. Bob kirjoitti 19 kirjaa tuhlaajan näkökulmasta noiden kahden vuosikymmenen aikana avioeromme ja uudelleen avioitumisemme jälkeen. –Charlyne

Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
Jes 55:8

Viime viikolla saimme viestin eräältä naiselta, joka sanoi tuntevansa houkutusta soittaa poissa olevalle puolisolleen. Hän sanoi, ettei kohta pystynyt enää vastustamaan olemaan soittamatta. Nainen selitti jonkun kertoneen, että jos hän soittaisi miehelleen, niin hän sotkisi Jumalan työtä. Ja että todellista Jumalan toimintaa on se, että hänen miehensä itse tulisi hänen luokseen.

Jotta voisimme kertoa, mitä hänelle tapahtui, näytämme osan vastausviestistämme hänelle:

“Charlyne ja minä ymmärrämme, että jotkut ihmiset (vähemmistö) sanovat, että odottavan puolison ei pitäisi ottaa yhteyttä puolisoonsa. On kuitenkin suuri ero siinä manipuloidaanko, vainotaanko tai anellaanko tuhlaajapuolisoa (mitä ei pitäisi tehdä) vai seurataanko Pyhän Hengen johdatusta ja ollaan herkkänä sille, miten Hän haluaa käyttää sinua koskettamaan puolisoasi. Näin annetaan Jumalan tehdä työtään puolisossa.”

“Kun me erosimme, Charlyne saattoi soittaa minulle ja kertoa sellaisista perheen uutisista tai muista asioista, joista minä olisin halunnut tietää. Hän myös lähetti minulle kortteja synttäripäivinä ja muina sopivina ajankohtina, jotka tulivat aina juuri oikeaan (tai väärään) aikaan.” Tästä on kirjoitettu enemmän kirjassa The Prodigal’s Perspective.

Kului useita päiviä ja sitten saimme tämän kauniin viestin, jonka jaamme nyt tuon naisen suostumuksella:

“Minä rukoilin ja rukoilin ja sitten otin yhteyttä teihin pyytääkseni rukousta ja ymmärrystä siihen, kuulinko Jumalan äänen vai vain omani. Teillä oli yksinkertainen vastaus: miksi ei ottaa yhteyttä mieheeni, jos Jumala kerran kehottaa siihen. En ajatellut, että Jumala kehottaisi minua soittamaan. Olin kuunnellut ystäviäni ja luulin, ettei Jumala kehottaisi minua ottamaan yhteyttä puolisooni vaan päinvastoin, jos se olisi Jumalan tahto. Toisin sanoen kehotettiin siis pysymään erossa. Päivien ajan rukoilin ja rukoilin, jotta tekisin vain Jumalan tahdon. Pyysin Häntä sulkemaan kaikki mahdollisuudet, jos ei olisi oikea aika tai se ei olisi Jumalan tahto.

Otin puhelimen ja soitin miehelleni. Hänestä oli tosi mukava kuulla minusta ja hän kysyi heti voisiko tulla käymään illalla. Meillä oli ihana ilta yhdessä. Hän näytti nauttivan keskustelusta kanssani, mikä oli ihan erilaista kuin edellisinä kertoina. Hän vain oleskeli eikä halunnut lähteä ja etsi tekosyitä, jotta voisi jäädä. Lopulta hän sanoi, että rakastaa minua ja hänellä oli todella ikävä minua – ei pakotettuna, eikä syyllisyydestä. Kun hän lähti tänä aamuna, hän sanoi vain heippa. Hyväksyin sen, enkä panikoinut tai painostanut häntä. Halasin vain ja sanoin heippa.

Halusin kertoa teille, kuinka kiitollinen olen siitä, että Jumala ohjasi minut teidän nettisivuille. Se on pelastanut elämäni ja auttanut minua sinnittelemään, koska kaikki kehottavat minua menemään eteenpäin, ja ettei aviomieheni ole sen arvoinen. Mutta sydämeni ei kuule sitä niin. Alussa Jumala kehotti minua “sinnittelemään, että se olisi elämäni tuskallisin kokemus, mutta sinnittele”. Olen oppinut täydellistä nöyrtymistä ja kärsivällisyyttä.

Aviomieheni on hämmentynyt siitä, että odotan yhä kaiken sen jälkeen, mitä hän on tehnyt ja yrittänyt saada minua vihaamaan itseään. Hän on yrittänyt kaikkensa. Haluan antaa Jumalalle ylistyksen ja kunnian, koska alan todella saada rukouksiin vastauksia, vaikka olin jo luovuttamassa kokonaan. Minulla on joitakin vahvoja kristittyjä ystäviä, jotka ovat yrittäneet vakuuttaa minulle, ettei Jumala halua meidän kärsivän tai olevan kaltoinkohdeltuja, ja että ottaisin vain avioeron. Toivon, että palvelutyönne auttaa vielä tuhansia muita odottamaan ja olemaan luovuttamatta.”

Aamen, aamen! Kukaan ei tiedä Jumalan ajoitusta, mutta taas yksi avioliitto on matkalla kohti eheytymistä, koska tuhlaajapuoliso kuuli, että on edelleen rakastettu ja haluttu. Miten kaikki alkoi? Haavoittunut nainen kuunteli Jumalaa ja otti puhelimensa ja soitti rakastamalleen miehelle, jota hän odottaa ja jonka puolesta rukoilee.

Joku saattaa nostaa esille kommentin “Kun hän lähti tänä aamuna…” ja kyseenalaistaa, miksi nainen antoi aviomiehensä jäädä yöksi. Koska tämä on hänen aviomiehensä. (Jos tämä asia mietityttää sinua, voit löytää lisäapua CD:stä Sex and the Stander.)

Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.
1. Moos 2:24

Mieti tätä; Jumalalla ei ole muita käsiä kuin meidän kädet. Hän on jättänyt Pyhän Henkensä opastamaan ja ohjaamaan meitä. Kuten yllä olevassa sähköpostissani sanottiin, on väärin anella tai ahdistella tuhlaajapuolisoa. On kuitenkin aivan yhtä väärin olla tottelematta Pyhää Henkeä, kun Hän haluaa käyttää sinua osoittamaan pyyteetöntä rakkautta poissa olevalle puolisolle. (Lue 1 Kor 13:4-8 ja 1 Kor 7:2-5)

Rakkaus ei koskaan katoa.
1 Kor 13:8

Tuhlaajapuolisosi tulee (tai tulee takaisin) Kristuksen luo ja sitten kotiin sinun luoksesi, kun hän näkee Kristuksen sinussa. Yksi keino olla Kristuksen kaltainen rakkaalleen voi olla se, että ottaa yhteyttä puolisoonsa rohkaistakseen häntä, silloin kun Pyhä Henki ohjaa tekemään niin. Tänä Uuden testamentin aikana Raamattu ei opeta meitä siihen, että Jumala pidättäisi itsensä meiltä, lapsiltaan, jotta meillä olisi “ikävä” Häntä. Se on ihmisten järkeilyä ja juonittelua eikä Herran, meidän Jumalamme.

Meidän jokaisen tulee oppia tunnistamaan, milloin Pyhä Henki kutsuu ja milloin omat suunnitelmamme ja halumme tulevat tielle. Kun tietää, että Jumala ohjaa tiettyyn toimintaan, voi sitä ihmistä, joka yrittää pysäyttää nuo suunnitelmat.

Kuten tämä nainen niin hyvin ilmaisi viestissään, me tiedämme milloin Jumalan Pyhä Henki kehottaa meitä toimimaan; jotta voisimme toimia Hänen käsinään. Jos Herra Jeesus ohjaa sinua tekemään jotakin tuhlaajapuolisosi suhteen, rukoilemme että olet aina tottelevainen. Kun jumala sanoo “mene”, älä anna ihmisten sanoa sinulle “älä”.

Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
Joh 10:27

Moni odottava puoliso ei tiedä, missä heidän puolisonsa on, tai heidän puolisonsa on kieltänyt yhteydenpidon. Jos näin on sinun tapauksessasi, ala rukoilla erityisesti, että Pyhä Henki pehmentäisi puolisosi sydämen ja muuttaisi tiettyjä olosuhteitasi yhtäkkiä ja heti.

Koska Hän elää,
Bob Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.

Lue lisää Bobin kirjoituksia TÄÄLTÄ