Mihin Jumala ohjaa, siinä Hän myös pitää huolen

5.2.2020

Mihin Jumala ohjaa, siinä Hän myös pitää huolen

Suomennettu hartaudesta: Where God guides, He also provides (Charlyne Cares Devotion 1.2.2022)

Tämän päivän kirjoitus on Bobilta, joka oli tuhlaaja, joka palasi takaisin kotiin. Menimme uudelleen naimisiin ja olimme naimisissa vielä 23 vuotta ennen kuin Herra otti hänet Taivaan kotiin. Bob kirjoitti 19 kirjaa tuhlaajan näkökulmasta noiden kahden vuosikymmenen aikana avioeromme ja uudelleen avioitumisemme jälkeen. –Charlyne

“Sano israelilaisille: Jos joku tekee toiselle vääryyttä ja näin luopuu Herrasta ja hänen käskyistään, hän joutuu syynalaiseksi. Hänen tulee tunnustaa tekemänsä synti ja korvata aiheuttamansa vahinko kokonaisuudessaan sille, jolle on vahingon tuottanut, sekä lisätä korvaukseen vielä viidesosa.
4 Moos 5:6-7

Kahden päivän ajan olen kysellyt Herralta, pitäisikö minun kertoa tämä asia, jonka nyt aion kertoa. Avaan tässä yhden haavan, joka on melkein 50 vuotta vanha. Lisäksi otan sen riskin, että sinusta tuntuu siltä, että minä olen omaksunut itselleni “pyhempi kuin sinä” -asenteen, mikä on kyllä kaukana totuudesta. Lihassani haluaisin pitää tämän asian henkilökohtaisena, mutta Pyhä Henki sanoo, että joku voisi oppia tästä kokemuksesta ja siitä, miten Jumala toimii elämässäni yllättävillä tavoilla.

Jos olet lukenut yhtäkään meidän kirjaa, olet jo tietoinen minun lapsuudestani. Avioliitto-ongelmamme olivat seurausta, ainakin osittain, minun seksuaalisesta uskottomuudesta avioliitossamme. Kaikki ongelmat alkoivat jo silloin, kun minä ja eräs kaverini löysimme jonkun pois heitetyt pornolehdet. Synnin ovi avautui elämässäni, eikä se sulkeutunut ennen kuin menimme uudelleen naimisiin.

Noiden peruskouluvuosien aikana eräs toinenkin ovi avautui, jonka luulin sulkeutuneen kauan aikaa sitten. Varastin eräästä kristillisestä organisaatiosta. Olisi helppoa oikeuttaa se sanomalla, että olin vain lapsi, tai että varastamani asia ei ollut kovin arvokas, tai että kyseessä oli vain lievä rike, mutta Jumala sanoi minua varkaaksi. Olin tunnustanut syntini ja saanut anteeksi monta, monta vuotta sitten. Uhrit eivät olleet ikinä saaneet tietää, mitä oli tapahtunut.

Muutama vuosi sitten ajatus käväisi mielessäni, että minun pitäisi maksaa korvaus. Tuosta ensimmäisestä Pyhän Hengen istuttamasta ajatuksesta tiesin, että minun pitäisi maksaa takaisin enemmän kuin mitä olin vienyt. En tehnyt mitään ja pian unohdin takaisinmaksun. Noin vuosi myöhemmin sain taas saman ajatuksen. En vieläkään tehnyt mitään. Ajatus tuli takaisin uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan. Järkeilin, että Jumala oli antanut minulle anteeksi neljä sukupolvea sitten, joten korvauksen tekeminen ei olisi tarpeellista. Pyhä Henki kuitenkin puhui minulle toisin. Viimeisten viikkojen aikana ajatukset korvauksen maksamisesta, oikein tekemisestä, tulivat mieleeni melkein päivittäin.

Voin myös kertoa sinulle omasta kokemuksestani, että tällaista samanlaista Pyhän Hengen kutsua liittyi myös kotiinpaluuseeni perheeni luokse. Yhtenä päivänä avioeromme jälkeen mieleeni tuli ohikiitävä ajatus siitä, millaista olisi taas olla kotona. Hylkäsin ajatuksen pian, mutta se tuli takaisin. Jonkun ajan kuluttua minulla oli päivittäin ajatuksia kodista, ja pohdiskelin jopa kaikkia “miten” ja “entä jos” -ajatuksia avioliittoon liittyen. Onneksi sen virheen korjaamiseen ei mennyt vuosikymmeniä niin kuin sen asian korvaamiseen, mitä tein lapsena.

Sillä organisaatiolla, jota kohtaan olin tehnyt väärin, ei ollut mitään tietoa siitä, että Jumala puhui minulle uudelleen ja uudelleen. Samalla lailla sinulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka monta kertaa joka päivä Jumala puhuu puolisollesi tällä hetkellä. Rakastamasi ihminen jatkaa kotiinpaluuajatusten hylkäämistä, niin kuin minä tein, kunnes Pyhä Henki saa ajatuksen soimaan hänen elämässään uudestaan ja uudestaan niin kuin rummun pärinän. Tottelemattomuus Jumalaa kohtaan tarkoittaa, että Hän kutsuu kovempaa ja useammin.

Viime viikolla olin pyytänyt Jumalaa antamaan minulle 100 dollaria, jotta voisin maksaa korvauksen sille organisaatiolle. Koska tapaus sattui jo ennen kuin olimme edes naimisissa, en halunnut käyttää perheemme yhteisiä rahoja maksaakseni menneestä synnistä. Mietin, saisinko kasaan 100 dollaria, jos keräisin kaikki kolikkomme yhteen.

Muutama päivä sitten kerroin tämän koko tarinan Charlynelle ensimmäistä kertaa. Hän ehdotti, että ottaisimme rahat yhteisistä rahoistamme, mutta Jumala ei kehottanut minua siihen.

Keskiviikkoaamuna olin viemässä lapsenlastamme ulos. Siihen kuuluu usein myös pysähtyminen välipalalle, eikä minulla ollut rahaa lompakossani. Jostain syystä avasin lipaston päällä olevan korurasian. Käytän vain vihkisormusta ja rannekelloa, joten oli kulunut kuukausia, kun viimeksi olin avannut tuon rasian. Yllätyin, kun siellä oli kaksi 50$:n seteliä. Kumpikaan meistä, Charlyne tai minä, ei muista, mistä nuo rahat olivat tulleet. Todennäköisesti se oli joulu- tai synttärirahaa, joka oli saatu kuukausia sitten.

Keskiviikkoiltapäivänä tein 100$:n rahalähetyksen ja kirjoitin kirjeen sinne organisaatioon ja selitin, mitä oli tapahtunut ja pyysin heiltä anteeksiantoa.

Hämmästelen sitä, että juuri etsimäni suuruinen summa rahaa odotti minua metrin päässä siitä paikasta, jossa olin pyytänyt Jumalalta 100 dollaria yllättävältä taholta. Et tiedäkään, kuinka lähellä eheytynyt avioliittosi on tänään!

Tämä koko prosessi, että saisin korjattua vanhan vääryyden oikeaksi, on ollut henkilökohtainen siunaus ja vapautus minulle. Ei oikeastaan ole mitään syytä kertoa sitä sinulle, paitsi että Jumala haluaa jonkun kuulevan tämän tarinan tänään.

Charlyne ja minä emme halua etsiä sinulle vaikeuksia, mutta jos on mitään (kyllä, mitä tahansa) menneitä syntejä, jotka ovat sinun ja sen välillä, että Jumala eheyttäisi avioliittosi, haluamme kertoa sinulle, että Jumala auttaa sinua saamaan anteeksi.

Muista, mihin Jumala ohjaa, siinä Hän myös pitää huolen.

Jos sinulle tulee ohikiitävä ajatus korjata jokin mennyt vääryys, älä ohita sitä, mitä Jumala puhuu sinulle. Se tulee vain takaisin uudelleen ja uudelleen, kunnes seuraat Hänen jumalallista ohjeistustaan.

Jos on mitään, mikä on esteenä eheytyksen tielläsi, rukoilen, että voisit tehdä niin kuin on oikein ja kokea sen ilon, ettei ole mitään estettä suhteessasi Herran kanssa.

Ylistän Jumalaa siitä, että Hänen ainoa poikansa, Jeesus Kristus, on maksanut hinnan kaikista korvauksistamme, jota sinä ja minä emme voisi koskaan maksaa. Teethän sen, mitä Jumala kehottaa sinua tekemään.

Koska Hän elää,
Bob Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.

Lue lisää Bobin kirjoituksia TÄÄLTÄ