Lauantain todistukset 3.8.2019

8.8.2019

Lauantain todistukset 3.8.2019

Suomennettu hartaudesta: Saturday testimonies (Charlyne Cares Devotion 3.8.2019)

Alla on muutama ote niistä todistuksista, joita olemme saaneet kuluneen viikon aikana. Jokainen todistus on jaettu tänne kirjoittajan suostumuksella. Todistusten tehtävänä ei ole kertoa sinulle, miten toimia omassa elämässäsi, vaan ne kertovat siitä, miten Jumala toimii, kun ihmiset rukoilevat! Onko sinulla todistus jaettavana rohkaisuksi toisille?
Jaa oma todistuksesi RMM:n sivuilla englanniksi tai kirjoita rukousseinälle suomeksi.

Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme.
1 Joh 5:14-15

Kiitän Jumalaa joka päivä! Hän kuuli rukoukseni ja toi aviomieheni kotiin. Ei ole ollut helppoa, mutta teemme töitä monen, monen vuoden pituisen avioliittomme eteen – ja minä pysyn rukouksessa. Kiitos, Herra, Jeesuksen nimessä.
Illinois, USA

Sinä olet Jumala, sinä teet ihmeitä, olet osoittanut voimasi kansojen vaiheissa.
Ps 77:14

Meillä oli tällä viikolla “valestartti”. Ylistys Herralle! Vaikka sattuu nähdä mieheni taas lähtevän, JUMALA TOIMII!
Texas, USA

Eilen messussa papin tullessa paikalle tunsin Pyhän Hengen sisälläni. Aloin itkemään, koska tunsin suurta rakkautta Jumalaa kohtaan. Kun luin ensimmäisen opetuksen 1 Mooseksen kirjasta 18:1-10, sain viestin, joka Jeesuksella oli minulle. Kauan aikaa sitten pyysin Jumalaltani merkkiä, tekikö Hän töitä aviomiehessäni, koska en ole tiennyt hänestä mitään pitkään aikaa. Sitten kuitenkin sanoin Hänelle, että ei Herra, minä luotan Sinuun. Eilen Hän antoi minulle nämä sanat: ‘Miehet kysyivät Abrahamilta: “Missä on vaimosi Saara?” Hän vastasi: “Tuolla teltassa.” Silloin yksi heistä sanoi: “Ensi vuonna minä palaan sinun luoksesi tähän samaan aikaan, ja silloin on vaimollasi Saaralla poika.” Mutta Saara oli hänen takanaan teltan ovella kuuntelemassa.’ Tiedän, että aviomieheni tulee kotiin pian, Jumala paljasti sen minulle. Aamen.
Meksiko

Olemme aviomieheni kanssa asumuserossa. Hän jätti perheemme toisen kerran jokin aika sitten. Tällä kuluneella viikolla hän on kysellyt kuulumisia ja ollut kotona vastassa ennen kuin olen tullut töistä. Pari päivää sitten hän tekstasi ja sanoi, että rakastaa minua! Muutama minuutti sitten hän tekstasi ja sanoi, että hänen päivänsä oli hektinen mutta toivoo, että minulla oli hyvä päivä. TÄMÄ ON EDISTYSTÄ! Tiedän, että Jumala eheyttää avioliittomme! Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta! Halleluja!
Pohjois-Carolina, USA

Halusin vain lähettää pikaisen kiitosviestin ja ilosanoman kaikille, jotka ovat rukoilleet puolestani. Tuomioistuimen päivämäärä oli laitettu tälle päivälle. Asianajaja soitti minulle ja sanoi, että kuuleminen oli peruutettu, koska aviomieheni oli hyväksynyt väliaikaisen sopimuksen. Hän on suostunut maksamaan minulle yli tuplasti enemmän kuin mitä hän on antanut minulle joka kuukausi, ja se on oikeuden virallinen päätös. Olen iloinen, koska en halunnut mennä oikeuteen ja päätös on väliaikainen, mikä tarkoittaa sitä, ettemme ole eronneet. Jumala vastaa edelleen rukouksiini! Tiedän, että Jumala puhuu edelleen aviomieheni sydämeen ja eheytyminen on tulossa. Tämän päivän raamatunkohta raamattusovelluksessa oli Mark 11:24. Tiedän, että saan kaiken, mitä olen rukoillu. Aviomieheni palvelee vielä Herraa ja perheemme eheytyy. Jatkakaa rukoilua. Se kannattaa!
Georgia, USA

Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.
Mark 11:24

Aviomieheni lähti ja haki avioeroa useampi vuosi sitten. Sain tietää, että hänellä oli toinen nainen. Minuun sattui, koska tiesin, että Jumala vihaa eroa. Löysin RMM:n matkani aikana ja aloin seisomaan avioliittoni puolesta. Sain lisää voimaa lukiessani siitä, miten Jumala toimi avioliittojen eheyttämisessä. Aviomieheni peruutti avioeron, kun meidän oli tarkoitus mennä oikeuteen. Hän jätti viestin asianajajalle, ettei halunnut enää viedä avioeroa eteenpäin. Hän on edelleen toisen naisen kanssa, mutta Jumala toimii ihmeellisillä tavoilla joka päivä. Olemme tapailleet muutaman vuoden ajan. Hän tulee käymään täällä kahden tyttömme luona. Hän on todella avulias. Hän vie lapset kouluun joka aamu. Kiitän Jumalaa näistä tapahtumista. Hän toimii pikkuhiljaa mieheni elämässä. 1 Kun 18:44: “Nyt mereltä nousee pieni pilvi, miehen kämmenen kokoinen.” Uskon, että eheytymisen rankkasade on tulossa pian.
Etelä-Afrikka

Tämä on minun tarinani siitä, miten ja miksi minä tulin Kristuksen luokse ja kuinka Pyhä Henki tuli minuun. Minut kasvatettiin juutalaiseksi, minulla ei ikinä ollut todellista Jumalan tuntemista, minulla oli oppimisvaikeuksia teininä ja sitten minulle kehittyi ahdistus ja masennus sekä pakko-oireinen häiriö. Etsin lopulta hoitoa. Minulla on ollut paljon lääkityksiä ja nuo sairaudet seurasivat minua monta vuotta. Tulin Kristukselle 30-vuotiaana, mutten ollut vielä täyttynyt Pyhällä Hengellä. En täyttynyt, koska elämäni oli edelleen samanlaista, enkä ottanut kääntymystäni vakvasti. Elämäni muuttui vielä stressaavammaksi ja psyykelääkkeeni eivät toimineet, joten etsin ulospääsyä. Yritin itsemurhaa ja selviydyin. Minulle tuli vahva halu piirtää itsemurhayritykseni jälkeen. Tajusin, että Pyhä Henki antoi minulle vahvan halun piirtää ja ymmärtää taiteen tekemistä, ja miten käyttää sitä parantamaan itseäni ja muita. Tänä päivänä pystyn tekemään niin!
Tuntematon
Kamppailetko sinä itsemurha-ajatusten kanssa? Ne ajatukset tulevat viholliselta, Saatanalta, joka on tullut vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan sinut, sillä hän on eksyttäjä ja kaikkien valheiden isä! Jumala on kuitenkin suurempi! Huuda apua pastoriltasi tai luotettavalta rukousystävältä. Sinun ei tarvitse hävetä, vaan voit olla varma siitä, että apua on tarjolla! Jos sinua on satutettu, sinut on torjuttu ja olet rikki avioliitto-ongelmiesi vuoksi, anna Herran kääntää kaikki olosuhteesi ihmeelliseksi! Jumalalla on suunnitelma ja tarkoitus sinulle ja avioliitollesi! Älä luovuta! Pidä katseesi kiinni Herrassa. Hän rakastaa sinua niin paljon! Bobilla oli noin kolme kertaa kamppailu itsemurha-ajatusten kanssa ja hän soitti minulle joka kerta. Joka yö minä valvoin ja rukoilin hänen puolestaan. Vihollinen halusi tuhota Jumalan suunnitelman Bobin elämälle, ja että hän kirjoittaisi 19 kirjaa ja aloittaisi palvelutehtävänsä avioliittojen eheytymiseksi! Kerro meille ja me rukoilemme puolestasi! (SOITA: 09 2525 0111 (suomenkielinen kriisipuhelin)
-Charlyne

Olen seisonut avioliittoni puolesta ja kokenut asumuseron, avioeron, huostaanoton ja aviorikoksen. Vaimoni pysyi kotona eri huoneessa asumuseron ja avioeron aikana, koska en pystynyt heittämään häntä pihalle täältä pitkän talven aikana tyttäremme silmien edessä. Tuona aikana sain tietää, että hänellä oli ollut toinen suhde koko ajan. Minä ja niin moni muu seurakunnassamme ja seurakuntamme ulkopuolella on rukoillut palavasti ja pitkään, emmekä ole tähän pisteeseen asti nähneet mitään merkkiä vaimoni sydämen muutoksesta. Huoltajuusoikeudenkäynnin päivänä hän kuitenkin soitti minulle itkien. Luulin, että se johtui huoltajuusasioista, mutta kyse olikin merkistä, jota hän oli rukoillut. Sinä aamuna se toinen mies oli lähettänyt hänelle kuvan kuumailmapalloista ja yhdessä niistä oli risti; juuri se merkki, jota vaimoni oli rukoillut, jos Jumala haluaisi hänen palaavan kotiin! Vaimoni ei vain saanut merkkiä, vaan se toinen mies valittiin viestinvälittäjäksi ja viestissä oli Jumalan allekirjoitus! YLISTYS JUMALALLE!
New York, USA

Olen nähnyt mahtavia ihmeitä! Ex-aviomieheni kysyi, voisiko hän auttaa minua erään tärkeän tapahtuman valmistelemisessa. Hän oli rohkaiseva, kuunteli minua ja antoi neuvoja. Hän kysyi, voisinko viedä hänet maaseudulle hakemaan kuorma-autoaan. Hän oli ystävällinen ja välillämme oli yhteys. Välillämme oli uusia kipinöitä ja tapahtui yksi ihmeellinen kokemus, kun hän pelasti kalkkunaemon ja pienokaiset, jotka olivat ylittämässä vilkasta tietä. Mieheni on ollut rakastava, hellä ja Jumala on pehmentänyt hänen sydäntään. Rukoilen täyttä pelastusta ja Hänen ajoitustaan kaikkeen eheytymiseen! Rukoilen teidän kaikkien avioliittojen puolesta, ja että Jumala eheyttäisi kaiken UUDEKSI!
Wisconsin, USA

Valtaistuimella istuva lausui: “Uudeksi minä teen kaiken.” Hän sanoi: “Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet.” 
Ilm 21:5

Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.