Lauantain todistukset 23.3.2019

28.3.2019

Lauantain todistukset 23.3.2019

Suomennettu hartaudesta: Saturday testimonies (Charlyne Cares Devotion 23.3.2019)

Alla on muutama ote niistä todistuksista, joita olemme saaneet kuluneen viikon aikana. Jokainen todistus on jaettu tänne kirjoittajan suostumuksella. Todistusten tehtävänä ei ole kertoa sinulle, miten toimia omassa elämässäsi, vaan ne kertovat siitä, miten Jumala toimii, kun ihmiset rukoilevat! Onko sinulla todistus jaettavana rohkaisuksi toisille?
Jaa oma todistuksesi RMM:n sivuilla englanniksi tai kirjoita rukousseinälle suomeksi.

Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme.
1 Joh 5:14-15

Viime vuosi oli todella vaikea minulle. Vaimoni päästi Saatanan sisälle ja aiemmin tänä vuonna hän lähti suhteesta. Samalla kun olin uusimassa asuntolainan ehtoja, sain viestin, että minut oltiin irtisanomassa. En saanut uusintaa tehtyä ja asuntolainamaksuni tuplaantui. Työttömyyteni loppui kesän aikana. Jatkoin kymmenyksien maksamista ja rukoilemista päivittäin… luotin, että Jumala veisi minut kaiken läpi. Olin aiemmin tunnustanut rahattomuuteni vaimolleni ja hän kutsui minut uuden vuoden tapahtumaan. Sitten TASAN vuosi siitä, kun sain ilmoituksen irtisanomisesta, sain puhelun rekrytoijalta (minulle täysin tuntemattomasta yrityksestä) ja nyt minulla on uusi työpaikka ja paljon parempi palkka kuin edellisessä työpaikassa. Jumala ei ikinä jättänyt minua. Kaikki rahalliset tarpeet tulivat täytetyiksi ja olemme taas kerran tiellä kohti eheytymistä. Kiitos, Herra, Sinun uskollisuudestasi huolimatta minun uskottomuudestani. “Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen!” Jer 17:7-8.
Kalifornia, USA

Olen rukoillut jo useamman vuoden Jumalaa poistamaan aviomieheni moottoripyöräkerhosta, johon hän oli sekaantunut. Moottoripyöräilijä-elämäntyyli on ollut ongelma elämässämme jo vuosia. Aviomieheni tuli käymään ja sanoi että on jättänyt kerhon. Isämme on uskollinen! Ylistys Hänen ihmeelliselle nimelleen. Olin myös rukoillut Jumalaa pelastamaan muita kerhon jäseniä, ja että hän pistäisi maan tasalle rakennuksen, jossa he kokoontuvat. He kutsuvat kokouksiaan kirkoksi, ja se on aina vaivannut minua. Mieheni kertoi, että kerho menetti rakennuksen ja he ovat muuttamassa pois. Pyysin Jumalaa korvaamaan tuon kerhon kristillisellä kerholla, joka toisi kunniaa Hänen nimelleen. Uskon, että näen sen tapahtuvan. Sanoin myös Isälle, että seison yhdessä muiden naisten kanssa, jotka rukoilevat, että heidän aviomiehensä ja poikansa lähtisivät sieltä pois. Haluan näiden naisten tietävän, etteivät he ole yksin. Jumala kuulee ja Hän on uskollinen. Pian, hyvin pian, rakkaani on kotona. Jatkakaa odottamista ja uskomista. Jumala kuulee ja näkee.
New Mexico, USA

Tämä kuukausi on ollut todella rankka. Kolmas poikani on näköjään myös jättänyt minut ja lähtenyt asumaan mieheni kanssa. Vaikka poikani sanoi palaavansa, hän ei ota yhteyttä. Jumalan armosta paastosin kolme päivää viime viikolla heti sen jälkeen, kun sain taas uuden paketin oikeuspapereita. Niissä sanottiin, että avioliittoni olisi päättynyt ja minun pitäisi myydä taloni. Tänään ajaessani asianajajan toimistolle ja sieltä pois pyysin Jumalaa puhumaan minulle ja näyttämään minulle, että Hän eheyttäisi avioliittoni ja perheeni. Pyysin Häneltä erityisesti, että Hän näyttäisi minulle Covenant Transport (Liitto Kuljetus) -rekan. Katsoin ylös ja siinä minä seurasin Covenant Transport -rekkaa. Sanoin “Jumala, sinä olet uskomaton.” Tiedän nyt, että Jumalalla on suunnitelma. Joskus epäilen kykyäni odottaa, mutta tiedän, että tiedän, että Hän puhuu. Mikä ystävä meillä onkaan Jeesuksessa…
Pennsylvania, USA

Herra ilmoittaa suunnitelmansa palvelijoilleen, ja he tulevat tuntemaan, millainen on hänen liittonsa. 
Ps 25:14

Muutama viikko sitten itkin Jumalaa ottamaan avioliittoni pois minulta, jos sitä ei ollut ikinä tarkoitus ollakaan. Pyysin Häntä ottamaan sen pois sinä samana päivänä tai sitten korjaamaan sen. Myöhemmin samana päivänä löysin avioliittotodistuksemme, joka oli ollut kateissa yli vuoden. Minulle se oli merkki siitä, että Jumala haluaa eheyttää avioliittoni. Löysin RMM:n, kun etsin todistuksia ihmisiltä asumuseron jälkeen. Löysin toivon siitä, että Jumala pystyy parantamaan ja eheyttämään. Odotan ja luotan, että Jumala kääntää ympäri sen, josta vihollinen on saanut otteen.
Zimbabwe

Jumala tekee työtään. Hän on uskollinen niille, jotka odottavat. On kulunut jonkun aikaa asumuserostamme. Suhteemme myrskyisenä aikana vaimoni haki avioeroa. Sen jälkeen aloin etsimään Jumalaa ja minusta tuli rukoussotilas. Olemme edelleen asumuserossa, mutta tiedän, että Jumala koskettaa ja pehmentää hänen sydäntään. Viimeisimmissä puhelinsoitoissa juttelimme tyttärestämme ja hän on sanonut nimeni sillä ihanalla tavalla, miten hän sanoi, kun olimme vielä naimisissa. Jumala on uskollinen ja rakastaa avioliittoa! Ylistys Herralle!
Argentiina

Herra laittoi vahvana sydämelleni rukoilla Häntä pehmentämään aviomieheni sydämen ja kääntämään sen lihasydämeksi. Tein niin ja jatkan sitä. Halusin kovasti, että aviomieheni tulisi hakemaan poikamme uuden koiranpennun. Aluksi hän oli hiljaa siitä, mutta kun Herra sanoi minulle, mitä rukoilla ja kysyin mieheltäni uudestaan, hän suostui iloisesti. Jumala pehmentää hänen sydäntään yhtäkkiä. Pyysin Herraa käyttämään vierailua niin, että meillä olisi mukavaa aikaa yhdessä. Jumala ei vain vastannut minulle, vaan Hän oli jo suunnitellut tekevänsä monin verroin enemmän kuin olisin osannut pyytää tai ajatella! Aviomieheni suostui tulemaan kanssamme hakemaan pennun tavaroita ja hän oli viehättävä, ystävällinen ja kiinnostunut minusta. Hän oli kieltäytynyt tekemästä mitään meidän kanssamme joulusta lähtien. Hän kieltäytyi viemästä lapsia raamattutunnille seurakuntaamme. Viime viikolle Pyhä Henki kehotti minua kysymään mieheltäni, veisikö hän lapset raamattutunnille. Minua pelotti, mutta tottelin ja kysyin uudestaan. Hän vei heidät! Herramme hallitsee KAIKKEA! Ylistys Kaikkivaltiaalle!
Florida, USA

Ylistys Herralle. Aviomieheni on ollut poissa muutaman vuoden. Aikuisiin lapsiini sattuu niin paljon, että he elävät niin kuin muu maailma. Äitilläni todettiin 4 asteen syöpä maksassa viime vuonna ja katson, kun hän kuihtuu silmieni edessä. Minä vain itken ja rukoilen ja itken joinakin päivinä. Hitaasti näen Jumalan käden toimivan. Rakkaani soittelee ja käy täällä usein. Tiedän, että Jumala poistaa sen toisen naisen. KIITOS: Vanhin tyttäreni antoi sydämensä takaisin Herralle eilen. Jumala järjesti kaiken. Hän halusi tulla kirkkoon kanssani, koska oli syntymäpäiväni. Asioita tuli eteen ja olimme myöhässä siitä kirkosta, johon yleensä menemme. Rukoilin kuitenkin, että tyttäreni saisi kuulla Jumalasta. Päädyimme toiseen kirkkoon, johon Jumala halusi meidät. Tyttäreni kuuli ne Sanat, jotka Jumala halusi hänen kuulevan. Olemme menossa tänään uudestaan raamattuopetukseen ja hän kutsui siskonsa mukaan. Tänään on syntymäpäiväni. Ylistys Jumalalle siitä, että aviomieheni viestitteli ja soitti ja olen menossa kirkkoon lasteni kanssa!
New Mexico, USA

En ole pitänyt lähes ollenkaan yhteyttä aviomieheeni joulun jälkeen. Näen häntä joka viikko lapsen vaihdossa ja meillä oli satuttava riita joulupäivän jälkeen, joten en ole halunnut pitää paljoa yhteyttä. Olen nyt paastolla ja Jumala pehmentää sydäntäni. Juuri ennen kuin ajoin hakemaan tytärtäni, luin hartaustekstin RMM:ltä ja aloin rukoilemaan Hes 36:26 puolisoni puolesta. Rukoilin, että tällä kerralla mieheni vastaisi puhelimeen eikä se toinen nainen. Rukoilin, että hän huomioisi minut, sillä hän ei ole katsonut minua silmiin kuukausiin. Ylistys Herralle! Hän ei vain huomioinut minua vaan myös katsoi silmiin, mikä sai minut hermostuneeksi ja myös hän näytti hermostuneelta! Kiitin Jumalaa tästä palasesta, kun vihollisuuden muurit hajoavat. Jumala myös sanoi, että aviomieheni rakastaa minussa eniten sitä, että minä taistelin hänen puolestaan hengessä enkä luovuttanut. Älkää luovuttako! Muurinne hajoavat, uskokaa vain!
Kalifornia, USA

Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.
Hes 36:26

Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.