Kun talvi loppuu

8.7.2019

Kun talvi loppuu

Suomennettu hartaudesta: When winter ends (Charlyne Cares Devotion 8.7.2019)

Vierailijan kirjoituksen on kirjoittanut joku odottava puoliso. Alla olevat näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä kuvasta Rejoice Marriage Ministries:n tai Steinkampien näkemyksiä.

Talvet Etelä-Dakotan Black Hills:llä ovat pitkiä. Vuoristossa eläminen tarkoittaa usein arvaamatonta säätä, myrskyt riehuvat lyhyellä varoitusajalla, eikä sille voi paljon mitään. Lunta alkaa satamaan lokakuussa ja sitä jatkuu toukokuuhun asti. Päivät venyvät pitkiksi ja kylmyys ja pimeys näyttävät päättymättömiltä.

Sitten juuri kun ajattelee, ettei kestä talvea enää yhtään hetkeä, kevät alkaa puskea esiin. Ensimmäiset kuiskaukset, ensimmäiset lupaukset siitä, mitä on tulossa, voi, ne ovat henkeäsalpaavia. Sydän täyttyy odotuksella ja ilolla; henki täyttyy vihjauksilla uudestisyntymisestä. Kasvu. Eheytyminen. Lupaus.

Kun ajoin vuorten lomassa yhtenä päivänä, niiden kaunes melkein häkellytti minut tähän aikaan vuodesta. Kaikki laulavat ylistystä Herrallemme: vihreä vihanta, kohisevat purot ja virrat, satojen lintujen laulu. Mieleeni muistui lupaus Psalmissa 30:5 …Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo.

Avioliiton puolesta seisominen on usein pitkää, kylmää, pimeää ja siinä on lukemattomia arvaamattomia myrskyjä. Mutta se kestää tietyn aikaa; se ei ole ikuista. Oletko ikinä huomannut, kuinka moni lupaus Jesajan kirjassa 43:2 riippuu sanasta “läpi”(halki/poikki)?

Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.
Jes 43:2

Nämä syvät vedet ja polttavat tulet ovat asioita, joita me käymme läpi. Läpi. Toiselle puolelle ja mitä siellä odottaa. Niin kuin kevät varmasti seuraa talvea, niin kuin päivä varmasti seuraa yötä, ja aurinko seuraa myrskyjä, tämän kaiken toisella puolella on lupaus. Maa, joka tulvii maitoa ja hunajaa. Omat henkilökohtaiset keväämme.

Näethän kuitenkin, että me tarvitsemme talven kylmyyttä ja pimeyttä, jotta osaisimme arvostaa kevättä ja sitä, mikä meitä odottaa. Tarvitsemme myös palavia tulia puhdistamaan, epätoivoa katsoaksemme ylös, ja pimeyttä arvostaaksemme todellista Valoa.

Jos emme niin innokkaasti odottaisi kevättä ja uskoisi, että se on tulossa, talvi olisi kertakaikkisen surkea ja toivoton. Mutta kun meillä on toivo Hänessä ja Hänen lupauksissaan, jopa pisimmät talvet ja pimeimmät hetket voivat vangita kauneutta. Aurinko välähtää lumihangesta ja muistuttaa minua lupauksesta liittyen syntiini Jesajan kirjassa 1:18. Aikainen iltahämärä pakottaa minut sisätiloihin lukemaan Hänen Sanaansa. Isäni ikuinen rakkaus ajaa pois kylmyyden.

Yksi varhaisimmista raamatunkohdista, jonka Jumala antoi minulle odotuksessani, oli Jesaja 48:10.

Katso, minä olen koetellut sinua ahdingon ahjossa, niin kuin hopeaa sulatetaan, mutta en hopean tähden.
Jes 48:10

Auts. Kuka haluaa kärsiä ahdinkoa? Jeesus kuitenkin kärsi jokaisen meidän puolestamme. Sinun, puolisosi, lastesi. Minun.

Onko odotuksesi pitkä? Ovatko tulet polttavia? Onko yö pimeä? Tie pitkä? Vedet syviä? Täynnä hajottavia myrskyjä? Tuntuuko sinusta siltä, niin kuin talvi ei ikinä loppuisi?

Rohkaistu, rakas ystävä, sillä kevääsi on aivan nurkan takana. Juuri kun vähiten sitä odotat.

He ovat saaneet kärsiä, mutta minä muutan heidän surunsa riemuksi, lohdutan ja ilahdutan heitä. 
Jer 31:13b

Muista lupausta, jonka palvelijallesi annoit! Sinun sanasi antoi minulle toivon.
Ps 119:49

Kate
Black Hills, USA
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.