Kaksi on edelleen yksi

26.9.2019

Kaksi on edelleen yksi

Suomennettu hartaudesta: Two are still one (Charlyne Cares Devotion 23.9.2019)

Vierailijan kirjoituksen on kirjoittanut joku odottava puoliso. Alla olevat näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä kuvasta Rejoice Marriage Ministries:n tai Steinkampien näkemyksiä.

Oletko ikinä kuullut, että Jumala toimeenpani ensimmäisen avioliiton? En ole varma, missä itse kuulin siitä, mutta olin kuullut siitä jossakin enkä ikinä oikeastaan ajatellut siitä sen enempää. Olin vain “Okei, siistiä.” Mutta kun vähän aikaa sitten istuin alas kirjoittamaan raamatunkohtia, joita voisin rukoilla avioliittoni puolesta, luin ensimmäisestä Mooseksen kirjasta 2:21-24 siitä, miten Jumala vaivutti Aadamin syvään uneen ja loi “apulaisen” hänelle.

Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: — Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu. Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.
1 Moos 2:21-24

Kuinka moni meistä on lukenut tuon raamatunkohdan niin monesti, että luultavasti osaa sen jo ulkoa? Herra paljasti minulle erään niin perustavanlaatuisen asian tästä, että se vapautti minut yhdestä valheesta, johon vihollinen oli saanut minut uskomaan aivan liian kauan. Kun Jumala loi naisen miestä varten, Hän kirjaimellisesti liitti heidät yhteen – yhdeksi lihaksi! Joten kun Raamatussa sanotaan, että “minkä Hän on yhdistänyt”, niin se tarkoittaa juuri sitä. Joten Jumala toimitti ensimmäisen avioliiton, ja jokaisen sen jälkeen, koska Hän liitti meidät yhteen puolisomme kanssa. Sitä ei voi hajottaa, koska nainen on osa miestä.

Tämä kohta vapautti minut: vihollinen oli laittanut mieleeni ajatuksen, että minun ei pitäisi rukoilla avioliittoni puolesta, koska se olisi itsekästä. Minun ei pitäisi haluta avioliittoani tai miestäni kotiin niin kuin haluan. Ja minä uskoin sen! Ilmestys, jonka Jumala antoi minulle tämän kautta, osoittaa, että Hänen tahtonsa ON eheyttää minun avioliittoni ja tuoda rakkaani kotiin, koska Jumala oli se, joka liitti minut yhteen aviomieheni kanssa. Ja jos Hän liitti meidät alunperin yhteen, niin eikö olisi Hänen mielensä mukaista eheyttää meidät ja avioliittomme? Hän haluaa tuoda meille sovinnon. Hän loi minut aviomiestäni varten ja liitti meidät yhteen avioliitossa ja näki, että se oli hyvä. Hän näki, että sinun avioliittosi oli hyvä.

Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.
Mark 10:6-9

Katsoin tätä raamatunkohtaa ja lisähuomautuksessa sanottiin jakeesta 9 näin: Jeesus antoi antoi heille Jumalan näkökulman ja käytti standardina miehen ja naisen luomista paratiisissa. Näin Jeesus vastasi, kun häneltä kysyttiin avioerosta. Hän antoi heille Jumalan näkökulman avioliitosta, ja jos olemme samaa mieltä Jumalan kanssa, eikö tuon pitäisi olla myös meidän näkökantamme?

Tämä kohta on mielestäni jollekin teistä, ehkä monille teistä. Avioliittosi on hajonnut. Siinä kaikki. Miten voin sanoa noin, jos en tiedä tilannettasi? No, jos kätesi murtuisi, leikkaisitko sen irti ja toivoisit, että uusi kasvaisi tilalle? Et, sehän olisi typerää! Sen sijaan käsi laitettaisiin kipsiin ja sen annettaisiin parantua.

Ja kun kyseessä on murtunut avioliitto, Jumalan pitää olla se, joka suorittaa korjauksen, jos halutaan avioliiton parantuvan kunnolla. Olemme yksi liha puolisomme kanssa. Sitä ei voi leikata irti vain sen takia, että se on rikki. Et leikkaisi irti kättä, jos se olisi murtunut, joten miksi olemme niin äkkinäisiä “leikkaamaan irti” puolisomme, kun avioliitossamme on menossa rikkinäisyyden kausi? Olemme yhtä lihaa puolisomme kanssa. Anna Jumalan suorittaa parantaminen ja korjata se, mikä on rikki. Ja sitten se voi olla parempi kuin uusi.

Anna näiden raamatunkohtien upota henkeesi:

Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa. Herra tietää tähtien luvun, hän on antanut niille kaikille nimen. Suuri on Herramme, suuri ja voimallinen, mittaamaton on hänen viisautensa.
Ps 147:3-5

Luitko tuon? Hän parantaa jokaisen särkyneen sydämen haavat. Ei ole MITÄÄN, mitä Hän ei voisi tehdä! Mikä on yhdistetty yhteen yhdeksi lihaksi on edelleen yksi liha. Se on vain rikki. Ja Jumala pystyy ja haluaa korjata sen. Haluatko antaa Hänen tehdä sen Hänen tavallaan?

Toivon, että tämä rohkaisee sinua niin kuin se rohkaisi minua silloin, kun Herra asetti sen hengelleni. Anna Hänen tehdä työ – Hän pystyy tekemään avioliitostasi paremman kuin mitä se oli koskaan aikaisemmin.

Jennifer
Florida, USA
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.