Jeesus on kutsunut sinut

27.1.2019

Jeesus on kutsunut sinut

Suomennettu hartaudesta: Jesus has called you (Standing Firm Men’s Devotional 26.1.2019)

“Pysy lujana – hartausteksti miehille” on viikoittainen rohkaisu erityisesti miehille, jotka rukoilevat avioliittonsa eheytymisen puolesta.

Sitten Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa.
Mark 3:13

Tämä kappale Markuksen evankeliumista kertoo siitä, kun Jeesus nimittää 12 apostoliaan. Kuvittele, että sinä olisit yksi kahdestatoista, joka on valittu olemaan osa Hänen sisäpiiriään. Mitäköhän ajattelisit, jos Jeesus tiedottaisi, että sinä olet yksi kahdestatoista? “Ai minä? En minä pysty! Minä olen vain tavallinen mies ja sinä… sinussa on jotakin, joka on yli kaiken sen, mitä olen ikinä kokenut. Tunnen itseni niin vajavaiseksi palvella sinua.”

Kolme tärkeää asiaa tapahtui 12 apostolin nimeämisessä. Ensinnäkin, Jeesus valitsi heidät palvelemaan Häntä Hänen tehtävässään. Todennäköisesti siellä olisi ollut pätevämpiäkin yksilöitä kuin tämä vajavainen joukko, mutta Jeesus valitsi heidät silti. Toiseksi, Jeesus kutsui heidät. Apostolit eivät asettautuneet vapaaehtoisiksi tähän erityisasemaansa. Jeesus kutsui heidät palvelemaan Hänen rinnallaan Hänen tehtävässään. Lopuksi, apostoli vastasivat. He ovat varmasti tunteneet itsensä arvostetuiksi mutta samalla miettineet “Mihin minä oikein joudun?” He olivat todistaneet Jeesuksen ihmeellisiä sairaiden parantamisia ja pahojen henkien ulosajamisia, mutta kukaan heistä ei ollut ikinä tehnyt mitään lähellekään sen kaltaista. Silti, sitä Jeesus kutsui heidät tekemään, “kutsui heidät olemaan kanssaan valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä” (Mark 3:14-15). Jeesus tiesi, että he olivat itsessään kykenemättömiä täyttämään tätä kutsua, joten Hän antoi heille vallan tehdä niin Hänen nimessään.

Ja nyt – näin sanoo Herra, joka sinut loi… joka sinut muovasi… – Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi…
Jes 43:1-2, 5

Ole rohkaistunut apostoleiden perinnöstä. Jumala on valinnut sinut tärkeää tehtävää varten. Hän on kutsunut sinut palvelemaan Häntä erityisellä tavalla, kunnioittamaan vihkivalojasi, seisomaan ja rukoilemaan rikkinäisen perheesi eheytymisen puolesta. Muista, että “te olette valittu… Jumalan oma kansa” (1 Piet 2:9). Jeesus on valinnut sinut, Hän on kutsunut sinut. Sinun tehtäväsi on vastata.

Jos joku vielä kerran kutsuu sinua, vastaa näin: “Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.”
1 Sam 3:9

Jumalan avustuksella voit tehdä suuria asioita. Hän varustaa sinut kaikella, mitä tarvitset. Astu esiin uskossa niin kuin apostolit tekivät. Olet kykeneväinen palvelemaan Jumalaa tavoilla, jotka ylittävät kaiken sen, mitä olisit ikinä voinut toivoa tai kuvitella. Hän antaa sinulle voiman sitä tehtävää varten, joka Hänellä on sinulle. Mene voimassa ja rauhassa ja siinä tiedossa, että Herra ei kutsu niitä, jotka ovat varustautuneita. Hän varustaa ne, jotka ovat kutsuttuja. Rukoilen, että Herra antaa sinulle rohkeutta sanoa “kyllä” ja rohkeutta uskoa, että Hän antaa sinulle viisauden, voiman ja kyvyn tehdä Hänen tahtonsa.

“Tässä olen. Olen tullut täyttämään sinun tahtosi.”
Hepr 10:9

Jumala on sinun kanssasi, veljeni. Mene rauhassa rakastamaan ja palvelemaan Herraa.

Siunauksin,
Dennis Wingfield
Rejoice Marriage Ministries

Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.